Sanaton

Jonkin sortin masennus on ottanut minut valtaansa ja tämän vuoksi en juurikaan ole jaksanut käydä päivittämässä blogiani. Päivät menee milloin missäkin, mutta suurimmaksi osaksi kotosalla neljän seinän sisällä. Pää hajoaa ja mikään ei enää kiinnosta. Tai no vauva jaksaa kiinnostaa kyllä, mutta mies ei niinkään. Menee hermot, kun mies ei ymmärrä. Lipsauttelee 'vahingossa' meidän yksityisasioita ääneen ties kelle ja sitten ihmettelee miksi ärsyynnyn ja raivoan hulluna. Muutenkin tuntuu, että nykyisin minussa on kamalan paljon vikaa. En tiedä mitä tästä tulee ja tuleekokaan enää mitään. Olen huisin ahdistunut.

Poika voi hyvin ja kasvaa. Viimeisimmät neukkula mitat (2kk) taisi olla 58,5cm ja 5,6kg. Nimenkin päivänpaiste sai, mutta en aio sitä täällä julkaista. On sen verran erikoinen, että varmasti tunnistaa ja ainakin toistaiseksi yritän säilyttää anonyymeyteni. No joka tapauksessa ainoa asia mikä tuottaa tällä hetkellä huisisti päänvaivaa, on pojan navassa oleva sieni. Sitä on hoidettu laapiksella moneen kertaan ja vaikka onkin pienentynyt, niin siitä huolimatta se on siellä. Neukkutäti lähetti sitten tänään asap lääkärille, kun ei osannut enää itse tehdä muka enempää ja kun sinne päästiin, niin lääkärin mielestä mitään sientä ei navassa ole ja kaiken lisäksi ihmetteli, että senkö takia tultiin lääkäriin asti. Siis täh!?!?!?! Mies sitten menetti hermonsa siellä ja lääkäri vetäisi herneen nenäänsä. Lovely.