maanantai 9. elokuuta 2010

Whii Maanantai

Viikonloppu oli ja meni eikä mitään tapahtunut. Olla möllöteltiin vaan kotosalla ja katsottiin urakalla elokuvia. Eiku niin jaa oltiinhan me perjantaina käymässä Ikaalisissa veteraanimoottoripyöräralleissa. Siellä oli valloillaan aika perus suomimeininki ja siksi olinkin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut muutamaa tuntia kauempaa siellä notkua. Tykkään kyllä motskarimiehistä, kun pakkaavat olla varsin rentoa ja mukavaa sakkia rajusta ulkokuorestaan huolimatta, mutta jotenkin näin paksuna oleillessa ja sitä ryyppäämisen määrää katsellessa en vaan sitten jaksanut oikein. Hienoja vekottomia siellä oli pilvin pimein ja täytyy kait myöntää, että pienenpieni motskarikuume alkoi tämänkin rouvan näppejä polttelemaan. Ehkäpä sitten keski-iän kriisin lähestyessä, kun lopullinen paniikki elämän katoavaisuudesta iskee päällensä.

Perjantaina myös Tayssin äippäpoli muisti meikäläistä ja lähetti tervetulokirjeen yliaikaiskontrolliin. Torstaina sitten mennään ja niin kahtotaan sitten mikä tilanne ompi ja koska ne suostuis käynnistelemään. Mulla on kyl kaikki suunnitelmat menny ihan uusiksi tän pitkittyneen raskauden takia. Enhän mä nyt voinu millään ymmärtää, et toi pikkujätkä linnoutautuu tonne sisuksiin. No positiivisesti ajateltuna ollaan saatu lisää superia yhteisaikaa miehen kanssa ja jos Luoja suopi niin tällä viikolla se eräpäivä tulee vastaan kuitenkin..ehkä..tai sitten saan jonkun epäkivan lääkärin jonka mielestä ei vielä kannatakkaan käynnistää. On tämä tämmöstä juu jänskää^^

On ihan häpihäpi olo ja Kaletsu senkun muljuilee antaumuksella mahassa. Se on alkanu potkiskelemaankin ihan älyttömästi niin ettei mun nukkumisesta meinaa tulla enää oikein mitään, kun maha heiluu puolelta toiselle. Voi pientä raksundaalenia, kun tajuais, että tääl ulkosalla ois niin paljon mukavampaa potkutella menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti