Väsyrikkikatkipoikki

Mua väsyttää tällä hetkellä niin paljon, että tuntuu siltä kuin oisin vetäny vettä väkempää kaksin käsin vähintääkin viikon putkeen. On se niin väärin! Tämä super väsymys ei kuitenkaan millään muotoa johdu muka raskaasta vauva-arjesta, vaan eilisistä kaverin polttareista. Lähinnä siis siitä, että meikäläinen ei päässy nukkumaan kauneusuniani vaan mennä viiletin aamu klo 10:stä aina klo 3.30 asti ja kävin välillä imettämässä poitsua. Aikamoista menoa oli ja kilometriä kertyi mittariin aivan tajuttomasti. Juu bensahan on NIIIIIIIIN halpaa, että mielellään harrastelee tommosta tyyppien kuskausta eestaas ilmaiseksi. No joo pitäähän sitä edes kerran elämässä kuskin roolissakin olla ja kyllähän se sujuikin ihan kiitettävän hyvin ottaen huomioon, että valloitin ensimmäistä kertaa keskustaa. Aamulla ennenkuin lähdin tälle neitsytmatkalle keskustaan melkein itkeä tihrustin, kun pelotti niin tajuttoman kovaa se ajaminen, mutta murehdin ihan turhaan, kun päästelin menemään kuin vanha tekijä. Ehkäpä suoriudun siitä kakkosvaiheestakin kunnialla. Ainakin on hivenen positiivisemmat fiilarit asian suhteen.

Poitsukka kasvaa kivasti ja eilen tuli jo kaksi viikkoa ikää täyteen. Musta kyllä ainakin kyllä tuntuu siltä, että tuo poika ois aina ollu osa meidän familiaa. En ees muista enää mimmosta elämä oli ennemmin ja oikeastaan ihan hyvä niin. Ej juma, mun on ihan pakko mennä takaisin nukkumaan. On niin järkky olo:/

Paska mutsi

Päivät soljuu tasasen tylsästi etiäpäin. Väsymys on kaamea vaikka viime yön, kiitos ihanan miehen, sain nukkua ihan kokonaan. Joo paskamutsi-tili on täälläkin osoitteessa jo avattu. Mä en tajua, kun maitoa tulee ihan kohtuullisesti (kai!?) ja poika imee just semmosella otteella mitä joka perkuleen imetys-oppaassa on kuvattu ja siltikään se ei tuu kylläiseksi silleen kunnolla. Ei, vaikka imettäisin aamusta iltaan kuten lauantaina tein. Perjantain neukkulassa pojan paino oli meinaan laskenu entisestään ja sekös sitten säikäytti niin, että korkattiin korvikepaketti ja aina molempien tissien syöminkien jälkeen ollaan tuikattu pullo suuhun. Ennen synnytystä olin semmosel ihan yks hailee imeekö rintaa vai syökö korvikkeita-fiiliksellä. Noh, kuinka ollakkaan ihanat hormonit on saanu meikäläisen pään ihan sekasin, joten tietty oon itkeä pillittäny silmät väärällään omantunnon tuskissani aina kun pulloa on annettu. Eikä auta vaikka kaikki kuinka taustajoukot hokee, et en oo paska ja monet muut vauvat kasvaa pelkälläkin korvikkeella ja et pääasia on, et tyyppi saa tarvitsemansa määrän muonaa rinnan alle jne. Tuntuu vaan niin pahalta, ettei voi ruokkia sillä, mikä ois tolle pikkuselle kaikkein parasta ja ravitsevinta vaan joutuu antamaan jotain kasvirasva-rasvaton maito höttöä höystettynä ties millä ällököllöaineilla. No huomenna on ylimääränen neukkula ja todellakin toivon, et vaavin paino ois nyt edes lähteny nousuun. Pahaa silti tekee etenkin kun toinen ihan selkeästi on nyt krätyisämpi kuin ennen korvikkeen antoa:/

Ennenkuin toi poitsu putkahti maailmaan elin siinä luulossa, ettei vauva vaikuttaisi niin älyttömän paljon mun tunne- ja ajatusmaailmaan. Tai siis kuvittelin, että ei olisi mitenkään älytöntä laittaa poitsua noin vuoden ikäsenä hoitoon ja alottaa koulua 100km:n päässä. Nyt koko ajatus tuntuu aivan käsittämättömän älyttömältä. Saas nähdä mitä ajattelen vuoden päästä, kun hypin seinille kaiken sosiaalisen elämän kuihduttua tyhjiin.

We're back

Kotona ollaan oltu jo maanantaista asti, mutta jotenkin aika tuntuu menevän kuin siivillä (=poitsu tissillä 24/7), niin en sitten ole saanut tänne mitään rustattua. Poitsu syntyi kuin syntyikin sitten viime perjantain ja lauantain välisenä yönä ja on mitä hurmaavin tapaus. Ei siellä mahassa onneksi mikään viiden kilon mötkylä ollut, vaan kuten se torstain ultra lupailikin niin 3,5 kiloa oli poitsun syntymäpaino ja pituutta 50cm. Synnytys oli jotain niin sanoinkuvaamattoman järisyttävää, että miehelle jo pahimmissa supistustuskissani totesin, että never again kun järki meinaa lähteä. Myönnettäköön, että kaikesta koetusta kivusta ja tuskasta huolimatta tämä nainen potee jo uutta vauvakuumetta XD.

Musta tuntuu, et mun aivot on jo nyt ihan puuroutunu sängyssä makoilun ja kotona oleilun takia. Jos epparia ei olisi leikattu ja etenkin jos pari tikkauskohtaa ois hivenen siedettävämmässä paikassa niin tää täti ois vouhkannu jo ympäri kyliä vaunujen kera, mut ej pysty. Puoli tuntia on ihan max mitä pystyn seisoon/istuun kerralla ja sit jo alkaa heittään päässä niin pahasti, et on aivan pakko päästä makuulle. Niin me ollaan sitten linnottauduttu poitsukan kanssa sänkyyn makoilemaan ja tissittelemään. Oon aivan lovena tohon piäneen ja niin on isukkikin vaikka molemmat pelättiin kauheasti sitä, et mitäs sitten jos se semmonen äidin-/isänrakkaus ei leimahdakkaan. Turha huoli nähtävästi, kun luonto hoitaa. (Kaikki hokee tota kokoajan meikäläisen lähettyvillä...wtf!?)
Huolimatta siitä, että aivot on muusia ja nää neljä seinää alkaa pikkuhiljaa ahdistaa, niin täytyy kyllä myöntää, et oon onnellisimmillani nyt. Elämälle on tullu semmonen merkitys, mikä on ollu multa aina hukassa. Tähän asti oon pyöriny vaan ympyrää ja ollu ahdistunu millon mistäkin, mut nyt vihdoin oon päässy semmosesta super itsekeskeisestä oravanpyörästä pois. Tää on huisin onnellinen (tai sitte oon viä jossain hormonaalisessa euforiakuplassa).

Rv 42

Äippäpolilla käyty ja siellä oli niin hyvä palvelu, että ihan mielelläni olisin sinne jääny vaikka samantien. Ultran mukaan pojalla on painoa nyt n. 3,4kg eli toivoa on ettei Kale ehkä ookkaan semmonen jättiläinen mitä oon viikko tolkulla pelänny. Tosin kyllä jännäys silti jatkuu, kun ei noihin mittauksiin voi täysin luottaa. No jokatapauksessa pojalla oli kaikki muutenkin oikein hyvin ja mallikkaasti. Oli aika äklöä, kun lääkäritäti teki sisätutkimuksen niin rajusti, että veri lensi ja samalla selitti, et nou hätä tää vuoto on iiiiihan normaalia ja rauhottuu kyl. Vähän kyllä alko huono olo vaivata, kun alakerrasta ei verta oo tommosia määriä valunut sitten viime kuukautisten jotka oli joskus viime vuonna. Tätsyn toive oli tietty, et paikat aukeis sen verran, et ens yön aikana alkais tapahtua. Noh vaikkei alkaisikaan niin huomen aamulla tää menee osastolle ja saapi kivasti just sitä lääkettä mitä kammoan :/ Jah sitte kattellaan toivottavasti vain alle vuorokausi, mutta pahimmassa tapauksessa päivä tolkulla, että miten käy.

Olo on outo ja epätodellinen. Nyt se vauva sitten vihdoin ja viimein aikoo pamahtaa tähän maailmaan, eikä me ollakkaan enää vain me, vaan me ollaankin pienen pirpanan äippä ja isukki..wtf? Ej ymmärrä, mutta ehkäpä tulevien päivien aikana muutun viisaammaksi ja ymmärrän kaikkea paremmin. Tää lähtee nyt viettämään ihqua vimppaa iltaa muruliinin kanssa.

Rv 41+5

Mielialat heittäny ihan häränpyllyä koko päivän. Välillä oon kauhean ilosella ja hyvällä tuulella ja seuraavassa hetkessä oon vihanen koko maailmalle tyyliin siitä, että sukka on hukassa. Ei hyvää päivää! Väsyttää ja alakerrassa tuntuu siltä, että se tipahtaa ihan justiinsa. Lonkat on ihan tajuttoman kipeät ja on semmonen tosi epämiellyttävä olo. Ettei elämä kävis liian helpoksi mä tietty aloin väkertää karppimoussakaa, joka on ihan sairaan hyvää, mutta pirun hidastekoista itketyksineen ja muine moninaisine vaiheineeen. No onneks sain sen just valmiiksi ja uuniin. Hyvä minä^^. Lenkilläkin jaksoin kivasti käydä, niin nyt sitten voin hyvillä mielin chillata loppuillan ja kattoa WWE:tä. Joo, oon jääny koukkuun painiin. Aluksi en ymmärtäny siitä hölkkäsen pöläystä (en kyllä vieläkään ihan täysin) ja ärsytti ihan sairaan paljon se kauniit ja rohkeat-meininki mikä siellä on aina valloillaan, mut pikku hiljaa pääsin siihenkin sisään ja koukutuin kivasti. Sitäpaitsi mukavahan sitä on katsella, kun hyvännäköisiä miehiä juoksee silmien edessä alvariinsa;) Oma mies kyllä silti voittaa nekin uroot. On se raksundaaleni meinaan niin komea, että huhhuh.

Huomaa kyllä, että tällä tädillä ei oo enää ihan kaikki ruuvit edes paikoillaan. Pakko kait se on vaan kömpiä jo tähän aikaan nukkumaan, kun simmut lupsahtelee kiinni ja pää ei toimi.

Whii Maanantai

Viikonloppu oli ja meni eikä mitään tapahtunut. Olla möllöteltiin vaan kotosalla ja katsottiin urakalla elokuvia. Eiku niin jaa oltiinhan me perjantaina käymässä Ikaalisissa veteraanimoottoripyöräralleissa. Siellä oli valloillaan aika perus suomimeininki ja siksi olinkin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut muutamaa tuntia kauempaa siellä notkua. Tykkään kyllä motskarimiehistä, kun pakkaavat olla varsin rentoa ja mukavaa sakkia rajusta ulkokuorestaan huolimatta, mutta jotenkin näin paksuna oleillessa ja sitä ryyppäämisen määrää katsellessa en vaan sitten jaksanut oikein. Hienoja vekottomia siellä oli pilvin pimein ja täytyy kait myöntää, että pienenpieni motskarikuume alkoi tämänkin rouvan näppejä polttelemaan. Ehkäpä sitten keski-iän kriisin lähestyessä, kun lopullinen paniikki elämän katoavaisuudesta iskee päällensä.

Perjantaina myös Tayssin äippäpoli muisti meikäläistä ja lähetti tervetulokirjeen yliaikaiskontrolliin. Torstaina sitten mennään ja niin kahtotaan sitten mikä tilanne ompi ja koska ne suostuis käynnistelemään. Mulla on kyl kaikki suunnitelmat menny ihan uusiksi tän pitkittyneen raskauden takia. Enhän mä nyt voinu millään ymmärtää, et toi pikkujätkä linnoutautuu tonne sisuksiin. No positiivisesti ajateltuna ollaan saatu lisää superia yhteisaikaa miehen kanssa ja jos Luoja suopi niin tällä viikolla se eräpäivä tulee vastaan kuitenkin..ehkä..tai sitten saan jonkun epäkivan lääkärin jonka mielestä ei vielä kannatakkaan käynnistää. On tämä tämmöstä juu jänskää^^

On ihan häpihäpi olo ja Kaletsu senkun muljuilee antaumuksella mahassa. Se on alkanu potkiskelemaankin ihan älyttömästi niin ettei mun nukkumisesta meinaa tulla enää oikein mitään, kun maha heiluu puolelta toiselle. Voi pientä raksundaalenia, kun tajuais, että tääl ulkosalla ois niin paljon mukavampaa potkutella menemään.

rv 41+1

Sen jälkeen kun ostin Lidlistä kokovartalotyynyn on meikäläisen yöunet muuttunu paljon paremmiksi tai ainakin yöaikaiset selkäkipuilut ja hengitysvaikeudet on kadonneet kokonaan. Toisaalta sitten taas oon alkanu heräileen klo 7 maissa eikä oo toivoakaan, että unta sais enää uudestaan. Ärsyttävää, kun väsyttää, mutta sänkyyn mennessä alkaa se tajuton pyöriminen. Jostain syystä mä oon ihan kauhean levoton. En pysty kunnolla oikein keskittymään mihinkään ja muutenkin on ihan pässi olo.

Eilen käytiin kattelemassa mekkokankaita ja löysinkin oikein kivan värisen sitten loppuviimein. Ärsyttää vaan, kun oon niin kalpea, et vaan harvat värit passaa mulle ja sitte ku oon vielä niin kranttu materiaalin suhteen, nii menee kauhean vaikeaksi. Yllättävän edullisesti irtos kankaat, vaikka aluks pelkäsinkin, et tulee törky kallis reissu. Nyt pitäs sitten vaan löytää enää joku kiva malli, joka pukis mun kroppaa nätisti. Tosin kun tuo pikkujätkä edelleen asuu tuolla mahassa ei mulla oo mitään aavistustakaan miltä mun kroppa näyttää synnytyksen jälkeen. Todennäkösesti saan kauheet masisslaagit ja itken baby bluesin säestämänä pari viikkoa. No onneksi oon sentään tässä jo lenkkeilly aktiivisesti joka päivä lähinnä siis sillä periaatteella, et toi poitsukka tulis pihalle, mut eipä siitä mitään haittaa oo kropalle noin muutenkaan.

Raskaudesta sen verran, että oon jo luopunu toivosta, että synnytys käynnistyis itsestään. Oon jo niin monta viikkoa varronu, odottanu ja ollu aivan varma, et nyt se ja tämä oire on takuuvarma merkki->ens yönä lähdetään. Oon päättäny suunnata kaiken murehtimisenergian hyödyllisempiin juttuihin ja vaan odottaa ens viikon äippäpolia.

rv 40+6

Yhtä menkkakipuilua non-stoppina jo toista päivää ja kuitenkaan mitään konkreettista ei tapahdu. Ei edes yhden yhtä supparia. Mistähän sitä sais semmosen positiivisuus tuulahduksen, että jaksais tsempata itteänsä eikä vaipua epätoivoon? Kyllähän läheiset ihmiset yrittää kauhean positiivisia olla ja tsempata niillä varsin tyypillisillä kommenteilla siitä mitenkä kukaan ei oo aikasemminkaan sinne jääny jne. Aluksi ne vielä menetteli, mutta nyt ne lähinnä vatuttaa. Kaiken lisäksi nyt on hitusen semmottinen olo, että oon aika takuulla tulossa kipeäksi. Hurray!

Jos ei oteta huomioon tuskastunutta odotusta, niin muuten menee oikein kivasti ja päivät kuluu milloin missäkin tosin no joo suurimmaksi osaksi kotosalla, kun ei jaksa enää vouhottaa kaupungilla. Jotain ohjelmaa on sentään onneksi tälle päivälle. Ostin eilen kirpparilta fleecepeiton ja se raukka päätyy tänään kuorivaipoiksi:D Kauhean pihi taidan olla, kun en malta ostaa kangasta suoraan kangaskaupasta. Hirvittää vaan ne metri-/kilohinnat mitä kaupan kuosit maksaa ja onhan tää ympäristöystävällisempääkin näin ja hauskaa:) Sen verran investoin kestiksiin, että huuto.netistä ostin kestovaippapaketinkin, joka sisältää ImseVimsen sisä- ja kuorivaippoja kunnon pinon. Oon jo ihan haksahtanu tähän kestoilujuttuun. Saas vaan nähdä miten käy mun innostukselle sitten, kun päästään teoriasta käytäntöön:D Toivon kauheasti, että innostuisin vaan enempi, kun nuo kertakäyttövaipat tuntuu niin ällöttäviltä, tai siis lähinnä niitten materiaalit. Yhden paketillisen kun niitäkin ostin varmuuden vuoksi tähän alkuun ja ne tuntuu ainakin mun mielestä tosi karheilta ja epämiellyttäviltä ihoa vasten.
Ei siitä sen enempää tällä erää. Meikä siirtyy Cold Feet:n pariin:).

Mä en ala

Vika neukkula ohi ja seuraavan kerran kontrolli äippäpolilla joskus 41+. Neukkutätsy oli eri ja siltä saikin sitten mielenkiintosia uutisia. Sf-mitta joka vielä viimeksi oli laskenu 33->32cm olikin nyt sitten tämän tädin mukaan 34,5cm ja vauvan painoarvioksi veikkas 4kg..siis fucking 4KG!! Miten hitossa toi poika on voinu kasvaa tollasella siivottomuudella? Nii ja mua ei pelottaisi niin paljon jos tää tätsy ois ollu joku tavis neukkutätsy, mut tää kaveri on vuosikaudet tehny töitä synnärillä joten kyl mä veikkaan, et se aika hyvin tietää noi koko asiat. Mua pelottaa ihan sikana etenkin kun ei oo mitään merkkiä edelleenkään Kalen pihalle tulosta. Kauhuskenaariot pyörii jo mielessä ja ahdistus on valtaisa. Mä en tiedä millä kestän jos tää homma menee siihen, et äippäpolilla todetaan vauvan olevan jo jotai 4,5-5kg ja sit joko päädytään käynnistään jolloin mun paikat menee takuuvarmasti lunastuskuntoon tai sitte päädytään odotteleen viä vähän lisää ja hokataan ettei se sieltä omin avuin pihalle tule ja lopulta tehdään sektio. Meikäläinen kun oli menossa hyvillä mielin synnyttämään alakautte pientä poikaa. Voi vattu! Mä en ala, en oikeesti.

40+3

Tehtiin eilen ajelukierros miehen kanssa vanhoilla asuinkulmilla ja katottiin hää- ja häämatka videoita :D Oli kyllä huisia menoa etenkin se miten paljon asiat on muuttunu tässä lyhyessä ajassa. Tarkotus oli lähteä fiilistelemään vielä illalla Ruudolfia Yo-talolle, mutta mun selkä tuli aivan yhtäkkiä niin kipeäksi, että mä en pystyny olla mitenkään päin, pulssi huiteli taivaissa ja tuntui, et ilma loppuu justiinsa. Olin jo melko varma siitä, et nyt meikäläiseltä lähtee henki sillä niin kauheeta kipua en muista koskaan kokeneeni. Onneksi vauva möyriskeli mahassa noitten kipuilujen aikana, joten sillä tuskin mitään hätää oli. Veikkaan, että joku hermo on jääny pahasti pinteeseen jonkun nikaman siirtymän takia. Mulla kun on selkärangassa ainakin kolme nikamaa, jotka tykkää liikuskella poies paikaltaan aika aktiivisesti. Vähän veikkaan niin ennen keski-ikää oon käyny läpi jo ainakin parit välilevynpullistumat ja muuta mukavaa. No, ei siitä sen enempää, mut voi pojat olin kipiänä ja tuntuu, et tänään on taas sama helvetti tiedossa, kun tuo sama kohta oireilee jo.

Olo on muuten ihan hyvä ja vetäisin eilen aamulla noin palttiarallaa 6km:n lenkin ja sen jälkeen käväisin oikein kuumissa löylyissä. Oli aivan mahtavaa ja tänään ajattelin ottaa uusiksi taas. Suhteellisen hyvässä kunnossa kroppa on edelleen, kun kerran jaksan vouhottaa mahasta huolimatta, mut kaippa ne viime syksyn juoksemiset ja talvella pyöräilyt on edelleen niin hyvin muistissa selkärangassa, et ne avittaa kunnossa pysymisessä yhä edelleen. Hoppas ne jeesii viel synnytyksessäkin ja siitä palautumisessa. Toi selkä on ainoa, mikä meinaa antaa periksi.

Hiisi, kun stressaa huominen neukkula. Tuntu, et se täti oli jo ihan valmis heittämään hanskat tiskiin, kun näki mut viime kerralla. Ainakin tuli semmonen olo, ku se oli niin yllättyneenä tokas, et: "ai sä oot vieläkin täällä". Mä en halua mennä sinne huomenna:/