Vattulandia

Eilinen oli ihan outo. Menin meinaan edellisen postauksen jälkeen takas nukkumaan ja vetelin hirsiä puol kahteen asti. Katottiin yks leffa ja chillailtiin ihan reilusti kunnes sitte lähettiin miehen porukoitten kanssa syömään keskustaan. Automatka sinne oli yks helvetti. Jomotti niin sairaasti koko selkää, et teki mieli huutaa suoraa huutoa. Koko 3h minkä me siel ravintolas istuttiin meni ihan ohi multa, kun vaan vääntelehdin tuskasta ja yritin skarpata itteäni. Olin ihan super varma, et nyt tää on sitä itteänsä ja yöllä tulee lähtö. Ääneen en sanonu mitään, kun en halunnu, et tyypit ois alkanu intoileen vielä liikoja. Niin sitten olin ja kestin ja lopulta olin jo ihan varma, et yöllä tulis meikälle ihan takuuvarma lähtö. Kotio kun pääsin alkoi aikamoiset menkkajomotukset alakerrassa ja olo oli mitä lupaavin, kunnes sitten menin sänkyyn makoilemaan ja harjotteleen rentoutumista. Ajattelin, et nukun vielä hivenen jos uni tulee, et jaksan sitten synnytyksen paremmin plus että kun ei sitten kuitenkaan ollu mitään säännöllisiä supistuksia eikä lapsivedetkään ollu menny nii eihän ne mua ois sinne kait ees ottanu. Niin se tämä flikka sitten on vaan nukahtanu ja kivasti oon koisannu aamuun asti ja kaikki kivut on ku pois pyyhkästy. No ei ny ihan sentäs, kyl selkä on aika pahana edelleen, mut ärsyttävää, ku olin niin varma, et yön aikana menis vedet..voi ketun kettu ku vatuttaa. No jotain edistystä tua alakerrassa kaiketi tapahtui kun nii pirun kipiää otti, mutta yeee odotus senkun jatkuu.

Tää menee ja tekee nyt jotain super hyvää aamiaista ihan vaan omaksi piristykseksi ja sitte lähen shoppailemaan. Lähinnä siinä toivossa, et tuo alakerta sais lisäpotkua työskentelyynsä ja tajuais jo alkaa toimimaan. Joo en oo yhtään malttamaton kaveri en, mut alkaa vaan olla mitta täysi ton selkäsäryn kanssa johon ei auta lääkkeet eikä hieronta. Niitä selkäkipuiluita siis on ollu jostain keskiraskaudesta lähtien ja nyt ne alkaa olla sitä luokkaa, et mun pää ei enää kestä.