Kyllä ihminen voi tulla vähästä onnelliseksi tai no riippuu vähän millä mittakaavalla mitataan. Haettiin äippäpakkaus tänään postista ja voi elämä mitä kaikkea ihanaa se sisälsikään. Tuntuu niin utopistiselta, että muutaman kuukauden päästä meillä on niille vaatteille ja tavaroille käyttäjäkin^^. Hivenen jostain syystä yllättyin siitä, kuinka tyhjä pakkaus loppupeleissä oli. Jotenkin on aina ollut semmoinen kuva, että se on niin täyteen ahdettu tavaraa, että hyvä kun kansi pysyy kiinni. Kaikki olennainen sieltä kyllä löytyi ja innostuin jo kestoilustakin sen pienen opaslehtisen luettuani. Pitää vain etsiä jostain kunnon ohjeet, että voisin itsekin niitä alata tekemään. Kiva tämä uusi maailma.
Kävin myös noutamassa turvakaukalon, jonka ostin viime perjantaina. Voi elämä kun tuntui jännältä kantaa sitä tuolla ulkona palan matkaa autolle. Pienestä revin iloni juu, mutta minkäs teet kun vihdoinkin alan pääsemään kiinni siihen ihanaan vauvahömpötysmaailmaan, mitä en oo tajunnu alkuunkaan aikaisemmin.
On tässä päivässä ollut huonojakin puolia, kun on tullut miehen kanssa takuttua monista asioista ja nää meikäläisen hormoonirähjäämiset ei auta kyl yhtään. Kun oikein alkaa raivostuttamaan toisen pässeily ja ymmärtämättömyys niin itkupotkuraivarithan siitä tulee väkistenkin.
Väsymystä on ollut ilmassa samoin kuin masistelua. Jälkimmäistä on ollu välillä ihan järkisyihin perustuvana laatuna ja välillä koko homma on karannu käsistä ja siitä on tullut totaalista itsesäälissä kieriskelyä. Pelottaa vaan niin pirusti niin moni asia tässä ja nyt. Kyllä mä tiedän, että loppupeleissä selviän vallan mainiosti kaikista vastoinkäymisistä ylitse, mutta jotenkin on vaan jääny tavaksi stressata kaikkia asioita ihan älyttömällä mittakaavalla jo heti alkuunsa.
Noin muuten ei viikon sisällä oo juurikaan mitään tapahtunu noitten edellisten lisäksi paitsi, että maaginen rv 30 poksahti viime viikolla rikki. Yay! Enää niin vähän jäljellä:) Kale myllää niin, et maha heiluu puolelta toiselle ja viettää ilmeisen lokoisaa elämää, vaikka tilat alkaa kohtapuoliin viimeistään käymään ahtaaksi.
Kävin myös noutamassa turvakaukalon, jonka ostin viime perjantaina. Voi elämä kun tuntui jännältä kantaa sitä tuolla ulkona palan matkaa autolle. Pienestä revin iloni juu, mutta minkäs teet kun vihdoinkin alan pääsemään kiinni siihen ihanaan vauvahömpötysmaailmaan, mitä en oo tajunnu alkuunkaan aikaisemmin.
On tässä päivässä ollut huonojakin puolia, kun on tullut miehen kanssa takuttua monista asioista ja nää meikäläisen hormoonirähjäämiset ei auta kyl yhtään. Kun oikein alkaa raivostuttamaan toisen pässeily ja ymmärtämättömyys niin itkupotkuraivarithan siitä tulee väkistenkin.
Väsymystä on ollut ilmassa samoin kuin masistelua. Jälkimmäistä on ollu välillä ihan järkisyihin perustuvana laatuna ja välillä koko homma on karannu käsistä ja siitä on tullut totaalista itsesäälissä kieriskelyä. Pelottaa vaan niin pirusti niin moni asia tässä ja nyt. Kyllä mä tiedän, että loppupeleissä selviän vallan mainiosti kaikista vastoinkäymisistä ylitse, mutta jotenkin on vaan jääny tavaksi stressata kaikkia asioita ihan älyttömällä mittakaavalla jo heti alkuunsa.
Noin muuten ei viikon sisällä oo juurikaan mitään tapahtunu noitten edellisten lisäksi paitsi, että maaginen rv 30 poksahti viime viikolla rikki. Yay! Enää niin vähän jäljellä:) Kale myllää niin, et maha heiluu puolelta toiselle ja viettää ilmeisen lokoisaa elämää, vaikka tilat alkaa kohtapuoliin viimeistään käymään ahtaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti