Rv 31

Väsymys painaa tätä naista varsin ankarasti, kun nukkumisesta ei meinaa tulla enää mitään. Normiyöt on alanneet koostumaan lähinnä vessassa ramppaamisesta melki tunnin välein ja asennon jatkuvasta vaihtamisesta. Ei enää toivoakaan, että koko yötä pystyisi putkeen nukkumaan, vaikka kuinka nukuttaisi.

Kauhean itkuherkkäkin musta on tullu. Meinasin pillahtaa itkuun kaupassa, kun joku ukko ärähti pullojenpalautus jonossa. Ärsyttävää olla niin ylitunteellinen ja ylireagoiva. Ukko siis oli kaiketi vain huonolla tuulella eikä ollu oikein hiffannut ko kaupan pullonpalautus käytäntöä ja päätti sitten mulle avautua asiasta. Ton tapahtuman ja itkufiiliksen jälkeen oon vaan hautonu kaikkia ärrinmurrin ajatuksia sitä ukkoa kohtaan. On tämä niin mukavata tämä elo, notta huhhei.

Tän täytyy mennä ny kokeileen nukkumattilandiaan pääsyä, ku huomen pitää mennä het aamusta pikkuveikan valmistujaisjuhlaan ja sitte alata väsäileen lauantaipäivän täytekakkuja..mitenkähän selkä ja hermot kestää ensi seisomista ja sitte kunno väkräämistä..we'll see:D

Myllerrystä puolin ja toisin

Kyllä ihminen voi tulla vähästä onnelliseksi tai no riippuu vähän millä mittakaavalla mitataan. Haettiin äippäpakkaus tänään postista ja voi elämä mitä kaikkea ihanaa se sisälsikään. Tuntuu niin utopistiselta, että muutaman kuukauden päästä meillä on niille vaatteille ja tavaroille käyttäjäkin^^. Hivenen jostain syystä yllättyin siitä, kuinka tyhjä pakkaus loppupeleissä oli. Jotenkin on aina ollut semmoinen kuva, että se on niin täyteen ahdettu tavaraa, että hyvä kun kansi pysyy kiinni. Kaikki olennainen sieltä kyllä löytyi ja innostuin jo kestoilustakin sen pienen opaslehtisen luettuani. Pitää vain etsiä jostain kunnon ohjeet, että voisin itsekin niitä alata tekemään. Kiva tämä uusi maailma.
Kävin myös noutamassa turvakaukalon, jonka ostin viime perjantaina. Voi elämä kun tuntui jännältä kantaa sitä tuolla ulkona palan matkaa autolle. Pienestä revin iloni juu, mutta minkäs teet kun vihdoinkin alan pääsemään kiinni siihen ihanaan vauvahömpötysmaailmaan, mitä en oo tajunnu alkuunkaan aikaisemmin.

On tässä päivässä ollut huonojakin puolia, kun on tullut miehen kanssa takuttua monista asioista ja nää meikäläisen hormoonirähjäämiset ei auta kyl yhtään. Kun oikein alkaa raivostuttamaan toisen pässeily ja ymmärtämättömyys niin itkupotkuraivarithan siitä tulee väkistenkin.
Väsymystä on ollut ilmassa samoin kuin masistelua. Jälkimmäistä on ollu välillä ihan järkisyihin perustuvana laatuna ja välillä koko homma on karannu käsistä ja siitä on tullut totaalista itsesäälissä kieriskelyä. Pelottaa vaan niin pirusti niin moni asia tässä ja nyt. Kyllä mä tiedän, että loppupeleissä selviän vallan mainiosti kaikista vastoinkäymisistä ylitse, mutta jotenkin on vaan jääny tavaksi stressata kaikkia asioita ihan älyttömällä mittakaavalla jo heti alkuunsa.

Noin muuten ei viikon sisällä oo juurikaan mitään tapahtunu noitten edellisten lisäksi paitsi, että maaginen rv 30 poksahti viime viikolla rikki. Yay! Enää niin vähän jäljellä:) Kale myllää niin, et maha heiluu puolelta toiselle ja viettää ilmeisen lokoisaa elämää, vaikka tilat alkaa kohtapuoliin viimeistään käymään ahtaaksi.

Visaiset mietinnät

Heräsin tänä aamuna siihen, et toi meidän pikkujätkä venkoili jotenkin ihan ihmeellisesti tuolla mahassa. Semmosta vilskettä ja vipellystä en kuunaan oo tuntenu kyljellä ollessa o_O. Taitaa olla tilat käymäs Kalella vähiin tai jotain, kun piti itteänsä niin pungertaa.

Tiedossa on parin viikon päästä valmistujaiset ja sitä seuraavalla viikolla yo-juhlat ja hiisi vieköön mä en tajua mimmosil vaatteil saisin tämän kroppani edes jotenkin säädylliseen kuosiin. Mekko linjalle on pakko mennä, mut sitten ongelmaksi muodostuu mun monta kokoa kasvanu rintavarustukseni. Ne meinaan venyttää autuaasti paidan kuin paidan kaula-aukkoa semmosiin mittasuhteisiin, et mistään säädyllisyydestä ei oo tietoakaan vaikka kuinka yrittäis nostaa kangasta ylöspäin. Sikäli ois helppoa jos ois vaikka vähän viileempää noina päivinä tiedossa, niin vois heittää semmosen aika hyvin peittävän neuletakin ylle, mutta mun tuurilla on just jotain +34C. Ei kait auta ku lähtee kirppikselle katteleen vaihtoehtoja.

Juuri kolahti postiluukusta kutsu valintakokeeseen. Ei vaan oikein tiedä, että meniskö vai eikö menisi, kun tuo valintakoe on ensinnäkin just sillon kun mun pitäis olla jossain aivan muualla ja toiseksi se koskee semmosta alaa mikä oli vasta neljäntenä hakutoiveena. On vähän kiikunkaakun fiilis, mut ehkäpä tämä tästä selkiintyy. Sinänsä nyt ei oo kiirettä koulun suhteen kun kuitenkaan en syksyllä edes pystyisi vielä mitään edes aloittamaan, mutta niin olis kyllä jossain vaiheessa mukava kahlata kuitenkin se AMK:kin läpi.

Kasvukontrolliultraankin tuli aika, mutta taas ihan superhuonoon ajankohtaan, joten ajattelin yrittää siirtää sitä. Tosin en kyllä tiedä miten se onnistuu, kun kesälomat alkaa keskusäitiysneuvolassakin pukata päällensä nii ei mitään tietoa onnistuuko uuden ajan saaminen enää. Sinänsä se ei ehkä nyt niin haittaisi vaikka jäisikin välistä koko juttu, vaikka toisaalta olis kyllä mukava tietää miten paljon toi kaiffari on kasvanu. Pelkään vaan kauheasti sitä, että alan stressaamaan vaan entistä enemmän tota kasvuasiaa, jos siellä paljastuukin jotain tai lääkäri mittailee huonosti ja saa jotain ihme lukemia. Vaikka sisimmissään ja kaikkien kokeiden perusteella tietää, ettei siellä mitään ihmeellistä pitäisi olla vikana, niin siitä huolimatta olo on varsin epävarma:/ Miksihän se onkin niin, että koko raskausaika on yhtä pelottelua ja aina epäillään sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Ei odottavan äidin jatkuva stressaaminen voi tehdä kovin hyvää sikiölle saati äidille itselleen. Kun ei saa tulla painoa liikaa, ettei tuu sokerivauvaa, mutta sitä ei saa tulla sitten liian vähääkään kun sitten syyllistetään äitiä syömättömyydestä ja ties mistä taudista. Uskon, että olo ois ollu paljon rauhallisempi alusta asti jos olisin vaan suosiolla jättäny kaikki ylimääräset tutkimukset välistä enkä oisi avannu suutani siellä rakenneultrassa omasta vauvana olleesta sydänviastani. Huvittavintahan on se, että se sydänvika juttu mikä mulla oli on semmonen, että sitä ei pysty millään toteamaan/näkemään ennenkö vauva on syntynyt (tätä mä en tosin tiennyt ennenkö tarkistin asian äidiltäni rakenneultran jälkeen). Että joo olisin vaan pitäny suuni kiinni sillon ja tarkistanu äipältä ton sydän jutun vähä aikasemmin, niin en oisi joutunu ylimääräseen ultraan ja muihin tutkimuksiin vaan saanu rauhassa nauttia raskausajasta ilman turhaa huolta ja jännitystä.

Mielitekoja rv 29

Mies lähti ukkojen peli-iltaan ja mä vaan chillaan. Käväsin kävellen kääntymässä tossa parin kilsan päässä olevalla abc:llä ja voi pojjat siä oli porukkaa. Mä en tajua mikä ihme siinä on, et aina kun kaikki varsinaiset kaupat on kii, nii sitte tulee näitä nyt on ihan pakko saada just sitä juttua-fiiliksiä. Niinku nytkin aloin himoitsemaan kivennäisvettä ihan tajuttomasti ja kun ei ollu autoa ja pyöräily sattuu niin saakelisti ja on tosi epämukavaa niin tämä täti sitten kävelee. Kävellessä mä jotenki aina unohdan, et oon raskaana ja vedän aivan sairasta spurttia kunnes sitte iskee ne ihanat repäisykivut ja alkaa supisteleen. En vaan osaa ottaa rauhallisesti.
Tuo lämpötilakin vaikutti hidastavasti meikän kulkuun. Ihan hirvittää, et mitä sitten teen kun maha tästä kasvaa ja ilmat lämpenee enempi. Millä mä sitten toteutan näitä mielihaluja, kun enää ei kävellenkään ehkä pysty menemään. Voi surkua. No ei vaan ihana kun tulee kesä ja saa olla chillimmissä vaatteissa ja ehkä käydä uimassa järvissä.

Lääkärineukkulassa oli kaikki ok. Paitsi, et lääkäri epäilee mulla sitä oireetonta virtsatientulehdusta. Ej kiva. Sf-mitta kulkee siä alakäyrällä, mut nätisti on silti kasvanut sitä käyrää mukaillen. Painoa on tullu koko raskauden aikana nyt n.5kg ja se on kait ihan ok määrä, kun eivät ainakaa oo valittaneet liiasta/liian vähäisestä noususta. Kohdunsuu oli kuulemma pehmentynyt jonkinverran mikä vissiin on ihan normaalia toimintaa näillä viikoilla. Eipä kait muuta, kun hemoglobiinikin on ok ja sokeria ei ollu ja vauvan sydänkin hakkaili 140krt/min.
Helppo raskaus kaikinpuolin, vaikka muuten sitten onkin joutunu pelkäämään tajuttomasti moneen otteeseen.

Tää laittaa ny leffan pyöriin. Tietty jonku ällöromanttisen mitä ukko ei suostuis ikuna kattomaan ja korkkaa ihanaisen kivennäisveden^^ Ihana torstai kerrassaan.

Tajusin edellisen postauksen jälkeen, et mun kirjotustyyli on ihan älytön. Jotenkin kauhean lapsellinen. Ärsyttää. Miten sitä ei osaa vieläkään ilmaista itseään siten, että ulkopuolisille muodostuis semmone todellinen kuva, eikä semmosta tajuttoman lapsellisen angstihmisen angstailua? Mä en vaan osaa.

Viime päivät pyhitin kaverin polttareiden alustavalle suunnittelulle. Kaikenmoista pikkujäynää on kiva kehittää. Ainoa mikä harmittaa on se, että omat rahavarannot on sen verran niukassa, että kauhean isolla budjetilla ei näitä polttareita pidetä, mutta toivottavasti ne osoittautuu sitäkin loistavimmiksi. Pitää vaan saada vielä kaikki polttarivieraat kasaan, että muidenkin ideat pääsee kehiin, kun vierasjoukossa on kuitenkin lapsuudenystäviä sun muita morsmaikun kauemmin tunteneita tyyppejä ja onhan se ihan mukava tutustua etukäteen porukkaan. Mä oon ainaki aiva innoissani, kun tämmösiä supamahiksia avautuu^^

Muuten on vaan tullu rötvättyä ja oltua kotosal. Jotenkin ihan puhkipoikkifiilis ollu ja ku tuo mahakin alkaa painaan jo tosi ihanasti mun sisuskaluja, nii ei meinaa nii hirveesti jaksaa. Etenkin hengittäminen on jotenkin vaikeutunu aiva älyttömästi tai siis välillä tulee semmosia happi loppuu-fiiliksiä ja sillon mun on aivan pakko aina päästä pihalle. Kaikenlisäksi tuo pikkukaiffari on alannu hikkaileen usein ja se tuntuu sangen epämiellyttävältä aina välistä. Mahanympärys on kasvanu ihan tolkuttomasti ja nyt kyllä hirvittää, et mitä neukkulan puntari tuumaa mun painonnoususta huomenna. Äh pakko lähteä ulkoilemaan kun ei tästä muuten kyl mitään tuu.

On se^^

Viimeisetkin tulokset tuli Tays:ista eilen ja kaikki löydökset oli normaaleita eli meidän pikku kaiffari on ainakin näillä näkymin terve kuin pukki joskin hitusen pienempi ja sirompi kuin keskiverto vauva tällä hetkellä. Ihan super happyhappy-olotila, vaikka niinä pahimpinakin epätoivonhetkinä sitä oli melko varma, ettei mitään ihmeellistä noista kokeista paljastu. Hyväkivajee:)
Kaikenlisäksi ukko voitti meille 200€ lahjakortin Giganttiin. Sinänsä ois kyl ollu kivempi saada rahat suoraan käteisenä, ku niille ois ollu paremmin käyttöä lastentarvikeliikkeessä tai muussa vastaavassa, mut nooh parempi tuokin on kuin ei ollenkaan. Sen verran suuri raha kuitenkin kyseessä^^

Kyl voi ihmine olla pässi

Oon viimeset 6 päivää takunnu pahenevan hiivatulehduksen kanssa. Tällä kerralla olin niin tomppeli, et kuvittelin selviytyväni ilman kunnon lääkettä ja käytin vain Vagi-C:tä, kun ajattelin pääseväni vähemmällä. Kaikkea kanssa! Kivut yltyi niin rajuiksi jo toissapäivänä, että itkua vääntäen oli pakko mennä apteekkiin hakemaan kunnon tavaraa ja kas siellä aloin sitten kitsastelemaan ja sen sijaan, että olisin maksanut 18 euroo ja risat Canestenin yhdistelmähoidosta päätin ottaa 11 euron gyno-daktarin paketin. Miten voin olla noi idari?? Canestenilla tää vaiva ois jo historiaa, kun kertalaakista ois pamauttanu sen 500mg lääkepullin sisuksiin. Viimeset kaks yötä oon vetäny panadolia, että pystyis ees nukkuun, ku kivut on sitä tasoa et tuntu et järki lähtee. Toissapäivänä oli etenkin illalla iha järkkyä paineentunnetta alakerrassa ja ikävästi tuli mieleen ne kivut mitä koin sillon keskenmenon aikaan, kun raskausmateriaalit alko poistuun. Pikkusen alkoi pelottaan Kalen puolesta, ku sekin sitten just sillon päätti olla hissunkissun. Onneks se on kuitenkin ollu kauheen vilkas nii eilen ku tänäänki ni on voinu huokasta helpotuksesta. On tää tämmöstä mukavaa juu aina välillä, mut ei parane silti valittaa kun näin vähällä oon kuitenkin selvinny tähän asti.

Mua ärsyttää suunnattomasti se, että oon tämmönen outolintu. Oon aika pitkälti niitä ihmisiä jotka ei kauheesti kerro ittestään eikä höpöttele kaikkia asioitaan jokaselle vastaantulijalle, mut sitte välillä muhun iskee joku älytön avoimuuspuuska ja kertoilen ihan suoraan aroistakin asioistani semmosillekkin ihmisille joihin en luota sitten pätkän vertaa ja sitten loppupeleis mua raivostuttaa ihan suunnattomasti, kun kuulen, et tyypit on laverellu eteenpäin mun asioitani. Aika ristiriitaista. Hyvänä esimerkkinä se, et kerroin yhelle vanhalle lukiotutulle, et oon raskaana nii sitte kuulin, et se oli kivasti sitte kertonu aika monelle muullekkin ko. asiasta. Miks ihmine on niin tyhmä tai siis miks mä oon niin tyhmä pässi etten ikinä opi? Ja tästä herääkin seuraava kysymys, että miks se on nyt niin tajuttoman paha juttu, et tyyppi kerto eteenpäin tästä asiasta, kun kuitenkin oon jo näin pitkällä raskaudessa!? Kaiketi siksi, et nyt multa vietiin mahollisuus kertoa itte tai sitte kuitenkin on vaan semmonen fiilis, ettei haluisi et kaikki tietää, ku ei tää loppupeleis oo ku mun ja miehen sekä ihan läheisten ihmisten juttu. Ei se koko maailmalle kuulu, vaikka siitä avoimen anonyymisti täällä jauhankin. Sitten seuraavana voidaankin miettiä sitä, et miks kerroin, kun tiesin jo valmiiksi miten siinä tulee käymään. Noh se johtuu siitä, että mä haluaisin niin kovasti pystyä luottamaan kavereihin ja niiden lupauksiin. On tää taas niin tätä :D

Neukkula 27+4

Neukkula oli heti aamusta ja sinne mä sitte silmät ristissä köröttelin autolla. Kivasti oli tietty autonlasit jäässä ja niitä sai sitten kravata kuin talvella konsanaan. Sokerirasituksen tulokset oli tullu ja meikä veti puhtaasti ne läpi. 0h oli 4.4 (5.1), 1h oli 7.1(10.0) ja 2h 5.7 (8.7). Suluissa siis raja-arvot eli ihan hyvin pysy niitten alapuolella. Meikäläinen on tyytyväinen. Verenpaine oli taas jossain pilvissä :D Tällä kerralla oli 173/87 ja het ku pääs kotio ja mittas nii 116/69. Mä en oikeesti tajua miten se voi olla tolleen. Neukkutäti totes vaan, et mitä luultavammin se on jotain alitajuntaista ja kuiteski noi kotimittaukset ratkasee, mut huhhuh :D Sf-mittakin oli 24cm eli ihan pikkanen kasvupyrähdys tullu kolmessa viikossa meinaan sillon viimeks se oli 19cm. Olo on ku sotanorsulla ja välillä tuntuu, ettei henki oike meinaa kulkee kunnolla. Maha-ahdistuksesta huolimatta oon hyvin onnellinen.
Ens viikol lääkärineukkula ja samalla sitte neukkulan tätsy varaa aikaa kasvukontrolliultraan. Vähän jänskättää jo, et miten on pikkumies kasvanu, vaik toisaalta tällä mun syömismäärällä ja mun mahan kasvamisvauhdilla se ei kyl kovin pieni enää voi olla.

Vappuja :)

Oikein ihana vappu tästä sitten tuli. Vettä tulee taivaan täydeltä ja taivas on ikävän harmaana. Onneksi illalla tapaa kasan piristävää ja mukavaa porukkaa, nii ei käy tunnelma ainakaan yhtä ankeaksi kuin sää.

Käytiin eilen ykskaks yllättäin Keskisillä. Eipä sielä taaskaan mitään oikein ollut. Kaikki on yhtä kallista, ellei kalliimpaakin kuin missä tahansa muussa tavaratalossa. Lankoja löytyi hitusen halvemmalla ja niitä sitten kahminkin mukaan jonkun verran. Ostin myös semmosen vauvan makuupussin. Hitusen kyllä emmin sen kanssa, kun se ei ollut mitään kauhean paksua materiaalia, mutta oli kyl niin söde, et eipä tuo haittaa vaikka jäis ihan muutamalle käytölle. Kaiken voi aina myydä.

Vähän on semmonen kooma-olotila. Ei oikein meinaa jaksaa ja sitten kuitenkin jaksaa, kun ei halua olla mitään tekemättäkään. Kale jaksaa ilmotella ittestään onneksi. Kyl huomaa, et potkujen teho kovenee viikko viikolta ja se möyrintä..voi huhhuh tyyppi rymyää ihan ihmeellisesti ja aiheuttaa semmosta tosi hämärää poksahdusfiilistä tonne alakertaan. Maanantaina pitää suunnistaa heti aamusta neukkulaan ylimääräiseen tarkistukseen ja kasvukontrolliultrakin oon taas tässä jossain välissä. Niin joo sitä en muistanutkaan kirjoittaa, että ekat vastaukset punktiosta tuli jo viime maanantaina ja ne oli negatiiviset. Tarkistuksessa oli siis trisomniat eikä niitä Kaletsulta löytyny. Nyt pitää vielä viikko-pari venailla ne loput vastaukset. Ne ehkä hivenen hirvittää lähinnä sen takia, et jos sieltä löytyykin jotain poikkeavaa. Niitten vastausten jälkeen ei tarvi enää stressata tai no tarvii jos poika ei kasva, mut pitää toivoa parasta :)

Joo nää kaiffarit tästä osotteesta lähtee ny visiteeraamaan vapputorilla ihan vaan perinteen ja tylsistymisen välttämisen vuoksi. Adios amigos!