keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Aamu vinksahduksia

Alkoi tässä naurattamaan nämä meikäläisen aamupala kuviot. Vetäny jo toistaviikkoa samanlaista aamupalaa suht samaan aikaan, eikä vieläkään tee mieli kehittää uutta :D Onneksi yksikään normi ruokavalion kannalla oleva lääkäri,terkkari eikä varsinkaan ravitsemusterapeutti näe millaisia määriä voita tämä nainen vetää :D Ennemmin jaksoin olla vähän aktiivisempi ja vaihdella aamupalaa tai niin no kananmunaa se 9/10 tapauksesta sisältää ja on sisältänyt aina joka tapauksessa, mutta kuitenkin oli siltikin vaihtelevampaa kuin nyt. Jotenkin vain olen niin kiintynyt tuohon karpin juustoleipä, kasa voita, kananmuna, juusto, tomaatti- leipääni, että sitä on tullut vedeltyä nyt joka aamu^^ Päivällä syön yleensä monipuolisesti kasviksia ja lihaa, missä muodossa sitä nyt ikänä keksiikään ja illalla viälä partista jonkun kera. En laske hiilareita, enkä pyri olemaan tiukalla linjalla, mutta en kyllä ihan mitä tahansa suuhun siitä huolimattakaan pistä. Aika paljon tätä karppailua on kritisoitu ja oltu sitä mieltä ettei sovi raskaana olevalle mitenkään päin, mutta itse pidän tätä oikein hyvänä ja tähänkin vaiheeseen sopivana. Sokerivauvoja on jo ihan tarpeeksi ni saas nähdä sitten mimmonen vaavuski syntyy voilla :D We'll see^^

Pitäisi taas lähteä taapertelemaan kohti kauppaa ja pakkasta enemmän kuin tarpeeksi :/ Ei yhtään jaksaisi oikeastaan tehdä yhtään mitään. Ärsyttää kun on pakko eikä voi luistaa. Pitää uuni pestä ja jääkaappi. Loput kamatkin pitäisi jotenkin saada niputettua jonnekkin suuntaan, että olisivat huomenna somassa järjestyksessä ja helposti autoon heiteltävissä sikäli mikäli meidän muuttoauto saapuneekin jo huomenissa.

Ai niin ei kannata ostaa Lidlin halpiskahvia! Mies ihan väkisin halusi sitä kustannusten minimoimiseksi ja mikä olikaan lopputulos: maistuu ja tuoksuu palaneelta popcornilta :/ Etoi jo keittäessä ja vielä enemmän etoi sitä maistaessa, joten yksi kulaus riitti tuota lajia. Ei enää ikinä!
Ääh pakko on lähteä, kun pää meinaa hajota kahvin puutteesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti