Voi elämä

Sieltä se flunssa sitten tuli. En tiedä johtuuko se stressistä vai siitä, että jossain vaiheessa muuton aikana olen vain saanut kylmää. No niin tai näin niin kyllä pistää vatuttamaan ihan oikeasti! Sinänsä ei ole varaa valittaa, kun edellisestä flunssasta on jo päälle kaksi vuotta aikaa.

Kauhean laiskasti me eilen noita tavaroita purettiin, kun molemmilla oli pirusti univelkaa ja se sattuneesta syystä aiheutti varsin rajun luokan laiskuutta. Eilisen kirjoitukseni jälkeen kömmin takaisin miehen viereen, eikä me noustu ennenkö vasta joskus puoli kolmelta. Kylhän me siinä sitten päiväkahvien jälkeen vähä jotain yritettiin purkaa, mutta päädyttiin lähtemään miehen vanhempien luo hakemaan autoa. Tästä päästäänkin siihen, että mä oon vasta ihan just viime kuun alussa saanu ajokortin. Syystä, että ei oo ollu yksinkertasesta rahaa+ ei oo ollu ketään kivaa, joka ois maksanu, joten sen hankkiminen hieman venähti. No anyways mies pakotti mun sitten ajamaan, ku mentiin kauppaan ja tottakai mä olin ihan pihalla koko autosta, ku oon ajellu tähän asti tasan yhdellä autolla. Mies on nauranu ihan kippurassa, ku oon sekoillu ku viimestä päivää pitkin ja poikin Pirkkalaa. Nii, että terkkuja vaan sille tyypille, joka näki ja joka joutu pysähtyyn meikäläisen totaalimokan takia :D Ärsyttää, ku on viä nii junnu ton asian suhteen, ku normi mun ikäset on ajellu jo 6 vuotta. Elämä on pikkusen epistä aina välillä, mut minkäs sille mahtaa. Ens ti joudun ajeleen yksinäni hakeen väliaikasta ajokorttia ja pikkasen hirvittää, notta mitä siitäkin tulee, mut ei auta ei. No joo ton autolla sähläyksen ja pikaisen kylävisiitin jälkeen tultiin takas kämpille ja saatiin hiukan lisää purettua, mut aika vaiheessa tää homma kyllä on ja nyt viä ku toi ihana lunssan poikanen iski kyntensä muhun nii tää käy takuulla viä hitaammin.

Oon takunnu koko viime syksyn ihmissuhteiden kans ja ollu tosi pahana asioista mitä ihmiset on tehny ja sanonu. Tietty kannoin kaunaa kauheasti ja olin ihan angst, niinku kuka tahansa olis noista syytöksistä. No pikkuhiljaa oon alannu antaan anteeksi ja lähestyyn niitä ihmisiä uudestaan ja voi elämä, ku on helpottanu. Eilen sain viimeisenkin sellaisen ihmisen kanssa asiat järjestykseen. Henkisesti on paljon paremmassa jamassa, kun ei jatkuvasti mieti enää niitä juttuja. En tosin usko, että koskaan pystyn täysin unohtamaan niitä, mutta anteeksi on nyt annettu ja voi jatkaa eteenpäin rauhallisemmalla mielellä.

Vipeltäjästä ei mitään uutta. Siellä se vain on ja chillaa. Kaksi viikkoa lääkärineuvolaan ja ei mitään tajua koska pääsen rakenneultraan. Viikkoja on nyt 18 ja risat, eli kaiketi pari viikkoa vielä joutuu odottelemaan, kun täällä tekevät ultran 20-21+6. Ei millään jaksaisi odottaa. Kuukausi on kyllä ihan liian pitkä aika ilman, että kuulee edes sydänääniä, kun tämä pihistelijä malta ostaa doppleriakaan. Jos olisikin rahaa pilvin pimein niin tietty sitä voisi ostella kaikki mahdolliset vempaimet, mutta kun vetää tämmöstä tiukkaa linjaa, niin ei auta kuin pohtia aina, että mikä hankinta on lopulta tärkein.

Uusi koti

Täälä se meikäläinen vain istuu ja vetelee onnellisena kahvia nasseen. Kasasin pöydänkin vain ja ainoastaan tätä ihanaa ensimmäistä aamuhetkeä varten. Ja voi että tuntuu niin tajuttoman hyvältä viime päivien uurastuksen jälkeen. Tokihan täälläkin sitä hommaa riittää aivan tajuttoman paljon, mutta ei sitä jaksa enää murehtia. Pääasia on, että nyt on päässyt eroon siitä vanhasta kämpästä.

Tää asunto on aivan ihana! Paitsi no vessa ja toi kylppäriosasto ei kylli oo maulla sisustettu, mut yritän aatella positiivisesti ja ajan kanssa tehä niistä jollain ihme taialla edes siedettävän näköiset:) Mä en siis ollu nähny tätä kämppää ennenkuin vasta puoli kahden maissa viime yönä. Anoppi ja appiukko olivat tämän paikan käyneet katsastamassa, kun ei itse päästy. Appiukko oli ihan loisto kun keksi vaatia laminaatit tänne. Fiksu miäs!
En tiedä johtuuko se laminaattien hajusta vai tästä kämpän yleisilmeestä, mutta tämä muistuttaa juuri sellaisia koteja, joissa olen vieraillut kun esikoisia on syntynyt. Tää on semmonen vauvan tuoksuinen koti.

Hipsula ei oo hipsutellu yhtään tai sitten en oo vaan ehtiny keskittyyn kuulostelemiseen tarpeeksi. Toivottavasti sillä on kaikki hyvin, vaikka äitimuori on hengitelly ties mitä myrkkyjä paikkoja kuuratessa ja kantanu tavaraa ihan liikaa.

Tää jatkaa myöhemmin kirjotusta, ku alko väsyttämään nii äärettömän paljon, et silmäluomet meinaa lupsahdella kiinni. Eipä tosta kahvistakaan nähtävästi kyllä mitään apua ollu.

Viimeistelyjä

Mä oon siis jo nyt aivan tajuttoman väsynyt! Varmaan nukahdan autoon jahka siihen vaiheeseen päästään. Oon huhkinu taas liikaa ja kivut iski kivasti päällensä, niin nytten tämä tätsykkä vaan istuskelee ja odottaa arvon muuttomiehiä raahaan nää loput kamat pois mun viimeistely luudan tieltä.

Mä inhoan ylikaiken siivota uunia ja vielä enemmän sitä hellan taustaa. Yleensä jälkimmäisestä löytyy aina kaikenmoista mukavaa ylläriä. Tällä kertaa se ei onneksi ollu nii huonossa kunnossa kuin pelkäsin ja selvisin vähällä. Äh tää naine kyl tarvis nyt jonku hemmottelupaketin tähän väliin. Mieluiten semmosen mikä sisältää paljon hierontaa ja kasvohoitoja. Mul on hartiat meinaan iha jumis samoin kuin tuo lantion seutu pakaroita unohtamatta. Ei meinaa kävelystä tulla mitää-> muistutan enemmän pingviiniä, ku normi ihmistä. Sitä ikä teettää niin.

Ehkä meen koisaan ny kuiteski hetkeks tonne sängylle, ku ei vaan jaksa nyt. Ukkoja odotellessa.

Mä en halua muuttaa enää ikinä

Alettiinkin muuttamaan noita kamoja jo eilen. Vähän alle puolet kamoista + minä jäin tänne vanhalle kämpälle. Huhkin eilen kuin hullu ja ihan liikaa. Siivosin mielettömästi ja kannoin aivan liian painavaa tavaraa, jotka sitten mukavasti aiheuttivat järkyttävät alavatsakivut. Hengittäminenkin sattui niin tajuttoman paljon, että säikähdin jo, että nyt menee kesken. No onneksi ne kivut sitten menivät ohi panadolilla ja lepäämisellä. Rasittavaa kun olen tällainen pässi. Angstaan kaikkea mahdollista ja sitten jossain vaiheessa huomaan, että jälleen opin oikean tavan kantapään kautta. Tuntuu vain niin pöhlöltä, kun täysin kantokykyinen aikunen ihminen kantaa vain jotain kevyitä pikku lodjuja ynnä muuta oheismatskua ja muut sitten vie sohvat ja sängyt sekä kaikki muut raskaat tavarat.

No anyways sain siivouttua jääkaapin ja pakastimen vielä illalla ja tänään on enää jäljellä uunin ja lattioiden siivous. Jepajee juuri tuli tieto, että peräkärryn akseli? on hajalla. Tosi kiva juttu joo ja pikkuveli, jonka piti tulla auttamaan kantamisessa, on kuumeessa. Loisto perjantai siis tulossa ja saas nähdä pääsenkö mä täältä mihinkään ennen sunnuntaita:/ Kaiken lisäksi oon nukkunu vain 4-5h, vaikka kuvittelin, että sen eilisen huhkimisen jälkeen uni ois maittanu, mutta ei. Niimpä tämä täti on keskellä yötä katsonut pari leffaa ja Martinan & Eskon vikan vauvakuume jakson :D Juu ja sitten jossain vaiheessa ehkä noin puoli kahden-kahden aikaan oon kossahtanu ja heräilin ihanaan aamuun klo 6.15!

Ääh en enää pysty oikein keskittymään tähän kirjoittamiseen kun mieli on ihan sekava tai siis stressiä pukkaa ikävästi. Tuo pikkuveikkokaan ei ole yhtään hipsutellut. Voisi kyllä edes pikkasen, niin stressi äiskäkin pääsis ilakoimaan edes vähän. Noh nyt mä aloitan ton viimesen urakan uuteen kotiin pääsyn toivossa.

Aamu vinksahduksia

Alkoi tässä naurattamaan nämä meikäläisen aamupala kuviot. Vetäny jo toistaviikkoa samanlaista aamupalaa suht samaan aikaan, eikä vieläkään tee mieli kehittää uutta :D Onneksi yksikään normi ruokavalion kannalla oleva lääkäri,terkkari eikä varsinkaan ravitsemusterapeutti näe millaisia määriä voita tämä nainen vetää :D Ennemmin jaksoin olla vähän aktiivisempi ja vaihdella aamupalaa tai niin no kananmunaa se 9/10 tapauksesta sisältää ja on sisältänyt aina joka tapauksessa, mutta kuitenkin oli siltikin vaihtelevampaa kuin nyt. Jotenkin vain olen niin kiintynyt tuohon karpin juustoleipä, kasa voita, kananmuna, juusto, tomaatti- leipääni, että sitä on tullut vedeltyä nyt joka aamu^^ Päivällä syön yleensä monipuolisesti kasviksia ja lihaa, missä muodossa sitä nyt ikänä keksiikään ja illalla viälä partista jonkun kera. En laske hiilareita, enkä pyri olemaan tiukalla linjalla, mutta en kyllä ihan mitä tahansa suuhun siitä huolimattakaan pistä. Aika paljon tätä karppailua on kritisoitu ja oltu sitä mieltä ettei sovi raskaana olevalle mitenkään päin, mutta itse pidän tätä oikein hyvänä ja tähänkin vaiheeseen sopivana. Sokerivauvoja on jo ihan tarpeeksi ni saas nähdä sitten mimmonen vaavuski syntyy voilla :D We'll see^^

Pitäisi taas lähteä taapertelemaan kohti kauppaa ja pakkasta enemmän kuin tarpeeksi :/ Ei yhtään jaksaisi oikeastaan tehdä yhtään mitään. Ärsyttää kun on pakko eikä voi luistaa. Pitää uuni pestä ja jääkaappi. Loput kamatkin pitäisi jotenkin saada niputettua jonnekkin suuntaan, että olisivat huomenna somassa järjestyksessä ja helposti autoon heiteltävissä sikäli mikäli meidän muuttoauto saapuneekin jo huomenissa.

Ai niin ei kannata ostaa Lidlin halpiskahvia! Mies ihan väkisin halusi sitä kustannusten minimoimiseksi ja mikä olikaan lopputulos: maistuu ja tuoksuu palaneelta popcornilta :/ Etoi jo keittäessä ja vielä enemmän etoi sitä maistaessa, joten yksi kulaus riitti tuota lajia. Ei enää ikinä!
Ääh pakko on lähteä, kun pää meinaa hajota kahvin puutteesta.

Potkulan hipsutusta

En pidä tämän sivuston blogipohjista. Vaihtelin tuossa taas moneen otteeseen, kun en osannut päättää, mikä on vähiten ruma. Tavallaan alkoi sitten ärsyttämään sekin, että valitsin juuri tämän blogisivuston, kun tuntuu ettei tänne oikein tahdo löytyä semmosia kunnollisia blogipohjia muualtakaan netistä. No ei kait siinä auta kun etsiä oikeanlaista jostain.

Semmosia ihme polttoja ja nipistelyjä ollut vähän väliä eri puolilla mahaa. Ne tuntuu varsin ikäviltä, vaikka kuulemma kuuluvat asiaan, kun kohtu kasvaa ja lantio löystyy jne. Mitä luultavammin sitten kun tuo potkula tuolta päättää tulla ulos, mä oon enää pelkkä löystyny kasa, joka kohdasta. Siitä se kauhea duuni sitten vasta alkaakin.
No onneksi vastaavasti on tuntunut myös semmosia kevyitä pieniä kutinajuttuja aina jossain kohden mahaa. Useimmiten oikealla puolella vaikka oikeastaan tällä hetkellä tuntuvat vasemmalla :D Ne on aika jänniä juttuja ja kestävät vain vähän aikaa. Lukemani perusteella voisin väittää noita superhennoiksi ensi potkuiksi, mutta mistäpä sitä varmaksi tietämään. Ainakaan noita ei ole aikaisemmin tuntunut, että sikäli.

Innoissani kyllä odotan jo tuon veitikan syntymää. Sinänsä hassua, kun aikoinani olin aivan varma siitä, että minä en lasta hanki koskaan. No eihän tämäkään mikään suunniteltu lapsi ollut, mutta nyt on kyllä sitäkin rakkaampi ja odotetumpi. Vaatteitakin on tullut jo ostettua tuolle pikkukaiffarille ehkä noin muovikassillisen verran. Osan olen ostanut uutena alennusmyynneistä ja loput kirpparilta. Tuolla nuita kauppoja ja kirppareita kierrellessä olen huomannut muuntautuneeni kauhean pihiksi ja tarkaksi noitten vaatteitten suhteen. En malta esimerkiksi maksaa 3€ kirpparipotkareista tai -bodysta ja normikaupasta en ole vielä yksiäkään täysihintaisia vauvanvaatteita ostanut enkä usko että ostankaan. Juhannusalet here I come :D

Miumau maanantaki

Neuvola-aamut on siitä rasittavia, että ainakin mun mielestä on ihan tolkuttoman tuskaista yrittää olla menemättä vessaan heti herättyään. Kohtu painaa jo ihan valmiiksikin tuota rakkoa ihan älyttömän paljon niin sinnittele siinä sitten niin sinne neuvolaan asti. Vähän kyllä pelottaa tuo neuvola lähinnä sen takia, et mitä jos sydänääniä ei kuulukkaan enää. Älytöntähän se on itteänsä pelotella kokoajan sillä pahimmalla mahdollisella, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa. Vaikka viikkojakin on kasassa jo muka turvallisen paljon, eivät esimerkiksi veljeni tai muu suku saati suurin osa ystävistä tiedä meidän vauvuskin tulosta, mutta ehkä sitten rakenneultran jälkeen :D Saavat slaagin, kun kuulevat, että ollaan silloin jo yli puolen välin, mutta jotenkin koen sen ehkä pienemmäksi pahaksi, kuin sen, että taas joutuisin selittelemään kaikille erikseen, että mikä meni vikaan. Se on jotenkin älyttömän uuvuttavaa! Ainakin musta tuntui tajuttoman raskaalta läpikäydä edellistä keskenmenoani moneen otteeseen eri ihmisten kanssa. Ei se auttanut ainakaan omaa toipumista, vaan pikemminkin lietsoi mua aina vain syvemmälle masennukseen, kun ihmiset pohtivat syitä tapahtuneelle ja yrittivät rohkaista ja lohduttaa köyhin sanankääntein. Hyvähän se toisaalta on, että niin tekivät mieluummin kuin se, että jättävät yksin niinkuin taas suurin osa teki. En tiedä johtuuko hormoneiden ylitoiminnasta vai mistä, mutta alkoi taas itkettämään sen edesmenneen pienen puolesta...


----------------------


Neuvolassa käyty. Helpotus oli taas aivan mieletön, kun vaaveroisin sydän sykki vahvasti 160krt/min. Meikäkin on terve kuin pukki. Ainoa vaan, että terkkari kokeili ottaa multa paastoarvon, kun en ollu syöny mitään. Noh sehän oli kivasti juu 5.4 vaik raja-arvo on 5.3 :/ Tosin kuulemma aamun kahvimaito on vaikuttanu siihen nostavasti. Toivottavasti näin on, kun en millään haluaisi ruveta takkuamaan minkään raskausdiabeteksen kanssa. Sokerirasitukseen joudun jossain vaiheessa jokatapauksessa sukurasitteen takia ja toivon totisesti, että siellä arvot on kohdillaan. Pitää jättää sokeri ja keinosokeri kokonaan pois, niin ehkä se sillä sitten helpottaa. Hope so! Itselle kyllä oli aika yllätys, että noinkin korkealla oli tuo arvo, kun jo valmiiksi olen vetänyt vähähiilihydraattista ruokavaliota. Voin yksinkertaisesti niin paljon paremmin ja tulee syötyä muutenkin paljon järkevämmin ja tasaisemmin. Jos olisin normi ruokavaliolla olisin mitä luultavammin vähän väliä jääkaapilla syöppöilemässä. Nyt syön tasaisesti kolme kertaa päivässä ja olo on mitä mainioin, nälkä ei kurni eikä turvotakkaan yhtään. Me happy <3


Pitäisi jaksaa soittaa uuteen neuvolaan, mutta ottaa jo valmiiksi pattiin, kun tietää linjojen olevan aina varattuna ja puhelinaika on vain se 1h..Ei kait se auta kuin aloittaa soittorumba.

Ei se ollutkaan niin mahdotonta, kuin ensi alkuun ajattelin..Puoli tuntia riitti ja sitten sieltä täti vastaili sitten. Vähän kyllä harmittaa, kun se tähänastinen neukkutätsy on ollu ihan huippu ja tuo uusi kuulosti ihan elämäänsä kyllästyneeltä kaverilta :/ Toivon totisesti, että oo väärässä. En jaksa masennella kyllä yhtään ylimääräistä, enkä varsinkaan neukkutädin takia.

Miksi?

Tyypillisellä tuurillani ostin kerän Saana-lankaa joulukuussa ja nyt sitten vihdoin keksin mitä siitä tekisin. Noh mukavasti aloin tuossa siitä sitten neulomaan semmosta vauvan peittoa ja ai että siitä tuli hyvännäköistä jälkeä. Lankakerän tuossa pikku hiljaa huvetessa tajusin, että eihän tuo yksi kerä riitä puoliväliinkään asti. Aikani sitten googletettua ja Novitan sivuja selattua tajusin, ettei ko vanhaa lankaa myydä enää ainakaan Novitalta. Voi suuren suuri argh! No hätäpäissäni lähetin näin ensialkuun Novitalle postia, että jos vaikka jonkun nurkan pölyttyneestä pahvilaatikoista sattumalta löytyisi tuota lankaa. Toivon mukaan joku kiva varastotyöntekijä on ollut fiksu ja laiska pari vuotta sitten ja kivasti laittanut juuri yhden semmottisen laatikon sivuun.

Juu ei kait muuta sitten ku tätä ärrinmurria. Tää kömpii nukkumaan ja toivoo, että huominen toisi tullessaan hyviä uutisia.

Väsyny täti

On väsyttäny niin tautisen paljon tänään, että hohhoh. Tiedä sitte mistä johtuu ehkä kenties raskaudesta tai liian vähästä veden juonnista. Kofeiinipuutetta se ei ainakaan voi olla. Juon meinaan sitä joka päivä ihan maksimimäärän. Not good at all, mut minkäs teet, ku viimeinenkin järjen valo meinaa sammua ja silmät ei aukea ilman tuota ihanan addiktoivaa ainetta.

No juu muutto on taas päivän lähempänä ja oikeastaan mitään muuta sen eteen en ole saanut tehtyä, kuin hankittua uuteen mestaan sähkön. Onkohan muuten ihan luvallista, että sähkölaitoksen asiakaspalvelu antaa vanhan asukkaan nimen ja muuttotiedot? Se asiakaspalvelun täti meinaan ainakin papatti ne meikäläisen korviin siinä kaiken muun tiedon ohessa. Ei kai siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta sitten taas toisaalta tuli semmonen hassuolo, et kuuluuko mun oikeasti saada tietää tommosta.

Kovasti kyllä toivon, että tämä seuraava kämppä nyt olisi semmoinen, että siellä saisi asua het monta vuotta. Olen meinaan erinäisistä syistä muutellut aika tiuhaan tahtiin viime vuodet. Viiden vuoden sisällä olen asunut 8 eri osoitteessa. Tautista touhua tuo muutto. Vie paljon rahaa, aikaa ja energiaa ja sitten se kauhea järkkäily aina kaikin puolin. No joo pääpointti oli siis se, että hoppas ei tarvi enää muutella paitsi sitten joskus siihen ikiomaan (tai siis pankin omaan) kotiin. Tämä tuleva osoite kelvatkoon siihen asti ja varmasti kelpaakin, kun siihen malliin katsottiin, että vauvan kanssa pärjää:) Täällä kun on suht paljon noita taloja, jotka on rakennettu joskus vuonna kivi, joissa ei ole hissejä tai jos on niin ne on semmosia älyttömän pieniä, mihin ei kyllä vaunujen kanssa mahdu. No eipä tarvi hissien kanssa takuta, kun on ekassa kerroksessa ja pieni pihakin siinä on, vaikka kerrostaloasunto onkin.

Vauvalainen vain elelee pinnan alla mitään elostaan ilmoittamatta:/ Sais nyt jo edes jotain pientä elonmerkkiä antaa itsestään, ettei tarvis olla kokoaikaa huolissaan. Jotenkin pelottaa se tuleva rakenneultrakin. Ihan semmonen pää pölkylle-fiilis siitä. Pelottaa, että vauvalta löytyykin jotain pahasti poikkeavaa ja joudun keskeytykseen. Tietenkin sitä yrittää jatkuvasti tolkuttaa itselleen, että kaikki on hyvin, mutta minkäs teet, kun pää ei usko. Vielä kun ensi kuuhun jaksaisi odottaa, niin sitten olisin taas viisaampi ja varmastikin huomattavasti rauhallisempi :)

Angsti akka ja valmiit tossut

Ensimmäistä kertaa viikkoihin jouduin ampaisemaan ylös jo seiskalta. Vähän kyllä arvelutti illalla, että mitenkä meikäläisen käy, mutta ihmeen hyvin sitä vain ylös pääsi. Aamu meni mukavasti perheterapeutilla miehen kanssa. On älyttömän paljon helpompaa ymmärtää toista ja toisen tekemisiä, kun on kolmas, neutraali, osapuoli erotuomarina ja tavallaan niinkuin sanakirjana. Terapeuttimme on oikein mukava ja hyvin empaattinen naisihminen. Harmi vain, että tämä oli viimeinen käynti hänellä ja nyt joudutaan takasin alkuperäiselle, hiukan pelottavankin oloiselle mies terapeutille. Pakko silti jatkaa näitä käyntejä, että kommunikointi pelaisi kunnolla vastaisuudessakin. Syy lyhykäisyydessään näihin käynteihin on lähinnä se, että meillä oli suuri kriisi viime kesänä, eikä takuulla oltaisi enää yksissä ilman noita sessioita.


Meinas keittää muutamaan otteeseen aika ankarasti. Tiedä sitten johtuuko hormoneista vai jostain muusta angstailusta, ku ärsytti niin älyttömän paljon monet pikku jutut, jotka meni enemmän tai vähemmän pieleen tänään. Osasyynä lienee myös pirunmoinen selkäkipu, joka yllätti puolelta päivin ja loppui vasta vähän aikaa sitten. No kivusta ja angstailusta huolimatta sain vihdoin ja viimein yhdet vauvan tossut valmiiksi. Usko noitten valmistumisesta meinasi muutamaan otteeseen loppua ja etenkin tuossa lopussa, kun huomasin kutoneeni ylimääräiset kierrokset kahteen kohtaan:/ No eipä kait sillä niin väliä sitten loppupeleissä ole. Pääasia on, että ne toimii edes jonkin sortin lämmikkeenä vauvan jaloille.



Pahoittelut surkeista väreistä. Näyttää ihan kulahtaneilta :/ Jostain syystä tuo meidän kamera ei oikein tykkää perus värimaailmasta.
Nappasin tuon perusohjeen tuommoisilta sivuilta: http://www.tkukoulu.fi/~oilaiho/tossut.html

Itse ohjeesta poiketen tein vain 34 silmukalla ja noistakin tuli mielestäni hieman isohkot. Aika vapaalla kädellä neuloin loppukavennukset yms joten ei kannata ihmetellä noita teräviä kärkiä. Lisäksi innostuin taiteilemaan varsin epäkäytännölliset palleroiset noihin lisukkeeksi :D Meinasin ensin lähettää nuo kaverin huhtikuussa syntyvälle vaavelille, mutta enpä taida sittenkään kehdata. Täytynee neuloa uudet ihan ohjeen mukaan.

Ihana maanantai

Ulkona on pirun kylmä, vaikka aurinko paistaa:/ Pitäisi lähteä käymään kaupassa kinuamassa tyhjiä pahvilootia, että saisi kivasti pakattua kaikki roinat muuttoa varten. Ei huvita! Onneksi on vielä vähän yli viikko aikaa ennen h-hetkeä.
Toissapäivänä jo lupasin itselleni, että eilen olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja setvinyt vanhat pahvilaatikot ja heittänyt ylimääräiset roinat roskiin. Juuu kivasti meni eilinen päivä sitten pelatessa ja leipoessa. No sain sentäs yhden laatikon tsekattua läpi ja voi huhhuh mitä sieltä löytyikään. Kasapäin kaikkea niin turhaa! Hyvänä esimerkkinä muovipussi, joka sisälsi kasan erinäisiä saippuoita, jotka olen saanut ALA-ASTEELLA lahjaksi. Se oli sitä aikaa kun kavereille raahattiin aina niitä Bodyshopin pikku saippuapaketteja synttärilahjaksi kaiken muun krääsän ohella :D Heitin nyt vihdoin senkin menemään, vaikka taas pieni ääni sisälläni oli sitä mieltä, että niitähän voisi vaikka tarvita joskus. Argh! Ärsyttää olla tämmönen pieni hamsteri kaikkien tavaroiden suhteen. Ei ole kyllä mikään ihme, että roinaa on kertynyt huolestuttavat määrät vuosien varrella. Rasittavinta on se, että sen todellisen määrän huomaa aina vasta silloin, kun on muuttamassa ja viimeistään silloin kun on kantanut puoli kämppää muuttoautoon, mutta sisällä näyttää vielä siltä, että sieltä vielä mitään pois olisi vietykään. Pitäisi siis jatkaa kriittistä tavaroiden perkaamista.

Noh asiasta seuraavaan huomenna alkaa rv 17 ja tuntuu ihan hullulta, tässä muiden vatsakkaiden kuvia katsellessa, että mulla ei koko vatsaa näy vielä ollenkaan. Miehen mielestä vatsanseutu on kyllä muuttanut muotoaan ja siitä näkee, että siellä kasvetaan, mutta mä en kyllä kehitystä näe suuntaan enkä toiseen ainakaan pystyasennossa. Makuultaan kyllä tuntuu semmonen pieni vatsanalku. No saattaahan se johtua kahdeksasta ylimääräisestä kilosta, mutta silti on hassua, että monilla runsaasti ylipainoisillakin vatsa alkaa näkyä jo tyyliin rv 11. Ei vaan tajua. No toisaalta ihan kiva näin, kyllä se vatsa ehtii vielä tielläkin olla ja sitten ärsyttää taas. Ainoa vaan, että hitusen huolestuttaa Tiuhtin elo, kun mistään ei voi tietää, että onko kaikki hyvin. Seuraavaan neuvolakäyntiinkin on vielä viikko ja rakenneultrakin on vasta ensi kuussa. Mitä todennäköisimmin stressaan ihan turhaan, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa, kun on yksi keskeytynyt keskenmeno takana, niin ei sitä osaa olla niin huolettomasti. Keskenmeno tosin tapahtui jo alkutaipaleella, mutta kyllä sitä vain itsensä tunsi niin huijatuksi, kun vähän päälle kaksi kuukautta kanniskelin kuollutta sikiötä matkassani ja kroppani oli viimeiseen asti sitä mieltä, että raskaana ollaan ja vahvasti. Sitten silloisen nt-ultran jälkeen samantien alkoi vuoto ja sitä sitten kesti kivasti pari kuukautta enkä ilman sairaalareissuja selvinnyt. No ei siitä sen enempää, kun aikaakin on tapahtumasta kulunut jo yli vuosi ja Tiuhti on nyt matkassa mukana:)

Huhhuh! Mietityttää kauheasti jo kaverini häätkin, kun kaasoilla pitäisi. Ei kait siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta Tiuhti ilmaantunee maailmaan siinä heinä-elokuun vaihteessa ja häät on syyskuussa. Ei oikein tiedä mitenkä päin saisi organisoitua kaikki asiat niin, että Tiuhti ei joutuisi kauheasti kärsimään meikäläisen poissaolosta, kun ei vielä tiedä miehen sen hetken työtilan-nettakaan. Onneksi niihin nyt vielä on se 7 kuukautta aikaa, mutta kun sen kokemuksesta tietää, että aika menee älyttömän nopeasti ja voi luoja sitä viime hetken häästressiä :/ Pitää suunnitella ja pitää polttareita, auttaa koristelussa ja sen suunnittelussa, ajella sinne ja tänne ja takaisin, keksiä ohjelmaa ja miljoona muuta asiaa. Ihanaa silti, että naimisiin menevät ja kunniatehtävän sain. Häät ovat aina niin ihania^^

Omat hääni olivat noin puolitoista vuotta sitten ja vieläkin naurattaa se hääaamun ihana häslinki. Tosiaan joo oli sitten unohtunut vieraskirjan hankkimisisen ja eihän mulla sitten ollut mitään korujakaan :D Niimpä tämä täti sitten juoksenteli kuin päätön kana ympäri kaupunkia ostelemassa näitä "pikku" unohduksia tunti ennen kampaajaa. Vähän kiirettä piti, mutta enpä kerinnyt ainakaan jännittämään yhtään ennen kirkkoon menoa. Kirkossa se viimeinen ihmetila sitten puski päälle, minkä johdosta en oikeastaan muista itse toimituksesta mitään :D Itse juhla oli kyllä loisto! Aivan parasta! Voi kun voisi elää sen päivän uudelleen<3

Voi hiisi, nyt on aivan pakko aloittaa tai siis jatkaa pahvilaatikoiden läpikäyntiä. Heissulivei!

-Fau