Sanaton

Jonkin sortin masennus on ottanut minut valtaansa ja tämän vuoksi en juurikaan ole jaksanut käydä päivittämässä blogiani. Päivät menee milloin missäkin, mutta suurimmaksi osaksi kotosalla neljän seinän sisällä. Pää hajoaa ja mikään ei enää kiinnosta. Tai no vauva jaksaa kiinnostaa kyllä, mutta mies ei niinkään. Menee hermot, kun mies ei ymmärrä. Lipsauttelee 'vahingossa' meidän yksityisasioita ääneen ties kelle ja sitten ihmettelee miksi ärsyynnyn ja raivoan hulluna. Muutenkin tuntuu, että nykyisin minussa on kamalan paljon vikaa. En tiedä mitä tästä tulee ja tuleekokaan enää mitään. Olen huisin ahdistunut.

Poika voi hyvin ja kasvaa. Viimeisimmät neukkula mitat (2kk) taisi olla 58,5cm ja 5,6kg. Nimenkin päivänpaiste sai, mutta en aio sitä täällä julkaista. On sen verran erikoinen, että varmasti tunnistaa ja ainakin toistaiseksi yritän säilyttää anonyymeyteni. No joka tapauksessa ainoa asia mikä tuottaa tällä hetkellä huisisti päänvaivaa, on pojan navassa oleva sieni. Sitä on hoidettu laapiksella moneen kertaan ja vaikka onkin pienentynyt, niin siitä huolimatta se on siellä. Neukkutäti lähetti sitten tänään asap lääkärille, kun ei osannut enää itse tehdä muka enempää ja kun sinne päästiin, niin lääkärin mielestä mitään sientä ei navassa ole ja kaiken lisäksi ihmetteli, että senkö takia tultiin lääkäriin asti. Siis täh!?!?!?! Mies sitten menetti hermonsa siellä ja lääkäri vetäisi herneen nenäänsä. Lovely.

Tullu vietettyä hetkinen hiljaiseloa taas täällä. Päivät vaan yksinkertaisesti katoaa niin nopealla vauhdilla, että meikäläinen ei pysy enää edes viikonpäivien perässä. Meille on kehittyny poitsun kanssa semmone tietty rutiini, jota me jostain syystä noudatetaan lähes joka päivä. Osittain johtuu kait siitäkin, et ne kaikki asiat on tehtävä väistämättä joka päivä kuten esimerkiksi pullojen tiskaus ja keittäminen. Hassua, kun ennen poitsua olin aina valmiina lähtöön tosi lyhyelläkin varoitusajalla ja nyt en meinaa jaksaa lähteä juuri minnekkään vaikka aikaa valmistautumiseen olis viikko. Laiskuus tainnu ottaa yliotteen meikäläisestä.

Nimensä poitsukka saa tulevana viikonloppuna ja niin me ei miehen kanssa olla vieläkään päästy siitä yhteisymmärrykseen. Toivottavasti the päivänä tilanne on toinen.

Kasvua ja kuumeilua

Poitsukka on ottanu kyllä sellasenkin kasvuspurtin ihan yhtäkkiä. Tyyppi on ensinnäkin venähtänyt viidessä viikossa 50cm->56,5cm ja painoakin on tullut oikein reippaasti 3560kg->4865kg. Siis hui! Ei ihme, että poitsulle on jääny kasallinen vaatteita pieneksi. Sinänsä harmittaa, kun osaa vaatteista ei ehtinyt käyttää kuin kerran pari. Imetykselle on tässä osoitteessa sanottu heipat lopullisesti. Kun ei toimi niin ei toimi. Vika ei oikeasti ole pelkästään korvien välissä vaan myös noissa daisareissa. Molempia kun on jouduttu leikkaamaan muutamaan otteeseen aika rajustikin, niin ei se mikään ihme ole, etteivät toimi niinkuin normiversiot. Harmi sinänsä, mutta toisaalta olen iloinen siitä, että edes kuukauden päivät niistä tuli edes vähäsen maitoa. Poika kuitenkin kasvaa kivasti noilla tekomaidoilla joten en jaksa siitä vetää sen enempää pulttia. Elämä on ja silleen.

Mä en tajua, mistä oon repässy tän järkyttävän vauvakuumeen. Aivan kuin poitsussa ei oisi tarpeeksi duunia jo valmiiksi, niin tää täti haaveilee sitten jo seuraavasta. Ei oikeesti! Kuumetta ei yhtään auta se, että kaveri on alkumetreillä raskaana ja muistot omasta alkuraskaudesta tulvii ihanina mieleen. Niin, mitä ihanan upeaa siinä oli, että viikkoja oli 5+? Pelotti vietävästi ja matka ensimmäiseen ultraan tuntui tolkuttoman pitkältä. Siltikin on niin ikävä sitä kaikkea. Ei auta kuin olla, odottaa ja nauttia kaverin odotusajasta. Ehkä sitten joskus, vaikka no, mies ei kyllä halua enää enempää lapsosia, että sikäli. Tosin toivon kovasti, että viimeistään 5 vuoden sisään miehen mieli muuttuisi ja jos ei, niin sitten asialle ei voi mitään. Sangen surullista se kyllä olis joten toivottavasti ukko kokee jonkin valaistumisen tässä vuosien varrella :)

Maniac

Ollaan poitsun kanssa vedetty päivittäin ihan kiitettävän mittaisia vaunulenkkejä ympäri pitäjää ja hurray meidän muovivaunut on huomattavasti kestävämpää tekoa kuin mitä oletin. Oon meinaan kaahannu niiden kanssa pitkin metsiä yli mättäitten ja puunjuurten. Juoksinkin niiden kanssa hetken matkaa, mut poika alko angstaileen liian nopeaa kulkutyyliä, nii ei sitten pidemmästi voinu. Mul on ollu ihan älytön juoksemishimo koko kesän ja eilen sitten uskaltauduin lähtemään vaunulenkin jälkeen omalle private juoksulenkille. Se tunne oli jotain niin älyttömän ihanaa, et ei sitä pysty ees kuvaileen. Olin niin onnellinen, et juoksin hymyssäsuin ja tietysti liian rankasti (vahingossa), kun en malttanu lopettaa millään. Lihakset kyllä kiittää nytten kovasti, mut voi elämä miten paljon mun olotila parani. Juokseminen on kyllä niin rakasta ja sillä pysyy psyykekin kunnossa.
Kovasti on kyllä muistutettu, et pitäis odottaa siihen jälkitarkitarkastukseen, mut ei vaan pystyny enää. Oma olotila ainakin on sen verran hyvä, et tuntuu, et kroppa on kyllä palautunu hyvin. Raskauskilot lähti viikossa ja pari ylimäärästäkin tässä kolmen viikon sisällä. Me happy.

Nimiäiset/siunaustilaisuus on ens kuussa ja oon ihan pihalla mitä kaikkea sinne pitäis järkätä. Oon menny semmosel päivä kerrallaan-fiiliksellä huomioimatta sitä, että nää päivät kuluu ihan pikavauhtia. Se nyt ainaki tiedetään, et poitsulle tulee siviilikummit ja tyypit siihen hommaan on selvillä, vaikkakin toinen on vielä kysymättä..hehee..ajoissa asialla ollaan juu. Toiset tietää kummit jo joskus alkuraskaudessa :D. Nimestä ei olla päästy viä yhteisymmärrykseen, mut onneks täs ny on muutama viikko vielä aikaa.Teen kyl ainaki niin hianot tarjoilut, notta tyypeilt tipahtaa silmät päästä:D Vaan millä ajalla!? No idea..paitsi tekemällä osaa jo nyt valmiiks pakkaseen, mut sit ne ei oo tuoreita:/. Hivenen suuruudenhullu akka taidan olla, mut ej se mitään. No juu, mut taidetaan lähtee ny syömään vaavelin kanssa ja si vaunulenkille. Oon vähä myöhää liikkeel tänää, mut sitä sattuu paremmissakin piireissä ja etenkin semmosissa missä akka ei ymmärrä omia rajojaan ja revittelee lihakset helliksi.

Eloa

Meidän pikkukaiffari on alannu oleen oudon levoton. Se ei oo meinannu millään nukahtaa ja jos hyvällä säkällä onkin, niin ei taatusti ainakaan nonstoppina paria-kolmea tuntia missään muualla ku jatkuvasti liikkeessä olevassa vaunussa tai sitten turvakaukalossa autossa. Sanomattakin lienee selvää, et se tekee elosta hivenen vaikea tempoista kun kaikki kotityöt jää tekemättä ja siivo on aivan järkkky puhumattakaan oman nukkumistarpeen tyydyttämisestä. Perjantaina päätin sitten, että kokeilen liinailua ja ostaa päräytin hug-a-bubin. Kävin sen eilen hakemassa ja voi pojat, mikä loisto ostos. Poitsu nukahtaa siihen melki heti kun sen sinne laittaa ja hetken kävelee ympäriinsä. Ilmeisesti siis poika paralle on tullut jonkin sortin kohtu-ikävä, aukean paikan kammo tms. kun ei kerta omassa kopassaan viihdy sen vertaa, et sinne viittis nukahtaa. Who knows? Mut onneks tuo nyt auttaa ja kädet on vapaat, nii ja hartioihin ei kohdistu niin tajuttoman paljon epätasasta painetta tai sitä jotain niin, et ne kipeytyy. Kysymys kaiketi kuuluu seuraavaksi, et miten toi nyt sitten muka edistää mun omaa unen saantia. No kun on mies joka kanniskelee sillä välin XD. Sitä en tiiä, et mitä sitten teen kun se menee töihin. Täytyy varmaan palkata joku naapuri tai kaveri kanniskelemaan tuota kääröä, kun vaunuttelut tykkään hoitaa itte lähinnä sen takia, et saan takamukseni rehattua pakolla liikkumaan oikein kunnolla. Kyllä muuten käy liikunnasta, kun noita vaunuja työntää etenkin kun mäkiä on täällä varsin paljon ja sitten kun ottaa huomioon vielä sen, et ne meidän lenkit on tosiaan 2,5h-3h niin huhhei kyl meikä ainakin on aina ihan hiessä. Kunto nousee, mut kilot on ruvennu junnaamaan taitaa olla toiveajattelua mut hoppas lihakset ois kasvusuhdanteessa^^

Synnytyskertomus on jääny väsäämättä tänne, mutta eipä kait tuo haittaa. Toisaalta ehkä sen voisin jossain vaiheessa vielä kirjoittaa ihan vain sen vuoksi, että jos joku esikoistaan odottava, samassa tilanteessa oleva saisi siitä jotain apua. Kun itse olin vertaistukea vailla, löysin vain yhden blogin, jossa kirjoittaja kävi läpi saman kuin minä ja tietty jossain keskustelupalstoilla oli joitain kirjoituksia, mutta silti olisin kaivannut niitä vielä enemmän.

Omaan eloonkin kuuluu hyvää, vaikka parisuhde on kyllä koetuksella. Syy on sama kuin takuulla kaikilla muillakin, liian vähän unta joka johtaa siihen, et molemmat päästelee suustaan sammakoita, kun toinen ei muka tee tarpeeksi sitä ja tätä. Kaasoilen pian viimeistä kertaa ja sitten on sekin voimia kuluttava työsarka ohitse. Vinkkinä siis kaikille tuleville kaasoille: ei todellakaan kannata ryhtyä kaasoksi, jos polttarit ja häät ajoittuu synnytyksen ja ensimmäisen vauvakuukauden välimaastoon. Aiheuttaa ihan liikaa turhaa stressiä sillä siinä on jo todellakin ihan tarpeeksi, että hoitaa vauvaa kokopäiväisesti. Olin itse jotenkin niin sinisilmäisen typerä, etten tajunnut miten paljon voimia vauvautuminen vie.

Vauvailua

Poitsu on aivan ihana. Harmi, että äippä on superväsynyt idari, eikä osaa nukkua sillon, ku poikaki nukkuu. Lepäämisen sijasta tämä täti nörttää ja käy kirppareilla ja elää melkein niinkuin ennenkin sillä erolla, että menemiset ja tulemiset on aikataulutettu. Hivenen kyllä alkaa kropassa ja etenkin muistissa tuntua tämä pitkittynyt katkonaisten öitten-putki, jotka alko sillon joskus raskausaikana. Noh, itseäni saan kyllä syyttää tästä riekkumisesta.

Vauva-arjen helppous on yllättänyt meikäläisen kyllä ihan totaalisesti, siis jos ei oteta huomioon tuota täysin omasta tyhmyydestä johtuvaa väsymystä, niin elo vauvan kanssa on harvinaisen mukavaa. Paljon, paljon helpompaa kuin mitä oletin kaiken kuuleman perusteella. Sekin tietty jeesaa ihan älyttömästi ja on aivan ihanaa, et mies on niin täysillä mukana tässä arjen pyörityksessä.

Läheisiä pamahtelee paksuksi kuin sieniä sateella ja oma olo on varsin haikea. Tavallaan on jo kauhea ikävä odotuksen jokaista osuutta. Plussausta, mahan kasvamista, potkuja ja kaikkea muuta ihanan söpön vaaleanpunaista raskaana olemis ihanuutta. Miten ne kaikki negatiiviset puolet voikin pyyhkiytyä niin mielestä? Ej jymmärrä, mutta luonto hoitaa edelleen juu.

Kaikesta ihanuudesta huolimatta mielessä pyörii jo kovasti se, mitä äitiysloman jälkeen tapahtuu. Kouluun olisi kiva päästä, mutta saapi nyt nähdä sitten miten sen kanssa käy. Millään ei olisi varaa jäädä palloilemaan kotihoidontuella, joten jos lottovoittoa ei tule ja kouluun ei pääse, niin työelämä kait sitten kutsuu. Onneksi on vielä aikaa ennenkuin mitään tarvitsee päättää.

Väsyrikkikatkipoikki

Mua väsyttää tällä hetkellä niin paljon, että tuntuu siltä kuin oisin vetäny vettä väkempää kaksin käsin vähintääkin viikon putkeen. On se niin väärin! Tämä super väsymys ei kuitenkaan millään muotoa johdu muka raskaasta vauva-arjesta, vaan eilisistä kaverin polttareista. Lähinnä siis siitä, että meikäläinen ei päässy nukkumaan kauneusuniani vaan mennä viiletin aamu klo 10:stä aina klo 3.30 asti ja kävin välillä imettämässä poitsua. Aikamoista menoa oli ja kilometriä kertyi mittariin aivan tajuttomasti. Juu bensahan on NIIIIIIIIN halpaa, että mielellään harrastelee tommosta tyyppien kuskausta eestaas ilmaiseksi. No joo pitäähän sitä edes kerran elämässä kuskin roolissakin olla ja kyllähän se sujuikin ihan kiitettävän hyvin ottaen huomioon, että valloitin ensimmäistä kertaa keskustaa. Aamulla ennenkuin lähdin tälle neitsytmatkalle keskustaan melkein itkeä tihrustin, kun pelotti niin tajuttoman kovaa se ajaminen, mutta murehdin ihan turhaan, kun päästelin menemään kuin vanha tekijä. Ehkäpä suoriudun siitä kakkosvaiheestakin kunnialla. Ainakin on hivenen positiivisemmat fiilarit asian suhteen.

Poitsukka kasvaa kivasti ja eilen tuli jo kaksi viikkoa ikää täyteen. Musta kyllä ainakin kyllä tuntuu siltä, että tuo poika ois aina ollu osa meidän familiaa. En ees muista enää mimmosta elämä oli ennemmin ja oikeastaan ihan hyvä niin. Ej juma, mun on ihan pakko mennä takaisin nukkumaan. On niin järkky olo:/

Paska mutsi

Päivät soljuu tasasen tylsästi etiäpäin. Väsymys on kaamea vaikka viime yön, kiitos ihanan miehen, sain nukkua ihan kokonaan. Joo paskamutsi-tili on täälläkin osoitteessa jo avattu. Mä en tajua, kun maitoa tulee ihan kohtuullisesti (kai!?) ja poika imee just semmosella otteella mitä joka perkuleen imetys-oppaassa on kuvattu ja siltikään se ei tuu kylläiseksi silleen kunnolla. Ei, vaikka imettäisin aamusta iltaan kuten lauantaina tein. Perjantain neukkulassa pojan paino oli meinaan laskenu entisestään ja sekös sitten säikäytti niin, että korkattiin korvikepaketti ja aina molempien tissien syöminkien jälkeen ollaan tuikattu pullo suuhun. Ennen synnytystä olin semmosel ihan yks hailee imeekö rintaa vai syökö korvikkeita-fiiliksellä. Noh, kuinka ollakkaan ihanat hormonit on saanu meikäläisen pään ihan sekasin, joten tietty oon itkeä pillittäny silmät väärällään omantunnon tuskissani aina kun pulloa on annettu. Eikä auta vaikka kaikki kuinka taustajoukot hokee, et en oo paska ja monet muut vauvat kasvaa pelkälläkin korvikkeella ja et pääasia on, et tyyppi saa tarvitsemansa määrän muonaa rinnan alle jne. Tuntuu vaan niin pahalta, ettei voi ruokkia sillä, mikä ois tolle pikkuselle kaikkein parasta ja ravitsevinta vaan joutuu antamaan jotain kasvirasva-rasvaton maito höttöä höystettynä ties millä ällököllöaineilla. No huomenna on ylimääränen neukkula ja todellakin toivon, et vaavin paino ois nyt edes lähteny nousuun. Pahaa silti tekee etenkin kun toinen ihan selkeästi on nyt krätyisämpi kuin ennen korvikkeen antoa:/

Ennenkuin toi poitsu putkahti maailmaan elin siinä luulossa, ettei vauva vaikuttaisi niin älyttömän paljon mun tunne- ja ajatusmaailmaan. Tai siis kuvittelin, että ei olisi mitenkään älytöntä laittaa poitsua noin vuoden ikäsenä hoitoon ja alottaa koulua 100km:n päässä. Nyt koko ajatus tuntuu aivan käsittämättömän älyttömältä. Saas nähdä mitä ajattelen vuoden päästä, kun hypin seinille kaiken sosiaalisen elämän kuihduttua tyhjiin.

We're back

Kotona ollaan oltu jo maanantaista asti, mutta jotenkin aika tuntuu menevän kuin siivillä (=poitsu tissillä 24/7), niin en sitten ole saanut tänne mitään rustattua. Poitsu syntyi kuin syntyikin sitten viime perjantain ja lauantain välisenä yönä ja on mitä hurmaavin tapaus. Ei siellä mahassa onneksi mikään viiden kilon mötkylä ollut, vaan kuten se torstain ultra lupailikin niin 3,5 kiloa oli poitsun syntymäpaino ja pituutta 50cm. Synnytys oli jotain niin sanoinkuvaamattoman järisyttävää, että miehelle jo pahimmissa supistustuskissani totesin, että never again kun järki meinaa lähteä. Myönnettäköön, että kaikesta koetusta kivusta ja tuskasta huolimatta tämä nainen potee jo uutta vauvakuumetta XD.

Musta tuntuu, et mun aivot on jo nyt ihan puuroutunu sängyssä makoilun ja kotona oleilun takia. Jos epparia ei olisi leikattu ja etenkin jos pari tikkauskohtaa ois hivenen siedettävämmässä paikassa niin tää täti ois vouhkannu jo ympäri kyliä vaunujen kera, mut ej pysty. Puoli tuntia on ihan max mitä pystyn seisoon/istuun kerralla ja sit jo alkaa heittään päässä niin pahasti, et on aivan pakko päästä makuulle. Niin me ollaan sitten linnottauduttu poitsukan kanssa sänkyyn makoilemaan ja tissittelemään. Oon aivan lovena tohon piäneen ja niin on isukkikin vaikka molemmat pelättiin kauheasti sitä, et mitäs sitten jos se semmonen äidin-/isänrakkaus ei leimahdakkaan. Turha huoli nähtävästi, kun luonto hoitaa. (Kaikki hokee tota kokoajan meikäläisen lähettyvillä...wtf!?)
Huolimatta siitä, että aivot on muusia ja nää neljä seinää alkaa pikkuhiljaa ahdistaa, niin täytyy kyllä myöntää, et oon onnellisimmillani nyt. Elämälle on tullu semmonen merkitys, mikä on ollu multa aina hukassa. Tähän asti oon pyöriny vaan ympyrää ja ollu ahdistunu millon mistäkin, mut nyt vihdoin oon päässy semmosesta super itsekeskeisestä oravanpyörästä pois. Tää on huisin onnellinen (tai sitte oon viä jossain hormonaalisessa euforiakuplassa).

Rv 42

Äippäpolilla käyty ja siellä oli niin hyvä palvelu, että ihan mielelläni olisin sinne jääny vaikka samantien. Ultran mukaan pojalla on painoa nyt n. 3,4kg eli toivoa on ettei Kale ehkä ookkaan semmonen jättiläinen mitä oon viikko tolkulla pelänny. Tosin kyllä jännäys silti jatkuu, kun ei noihin mittauksiin voi täysin luottaa. No jokatapauksessa pojalla oli kaikki muutenkin oikein hyvin ja mallikkaasti. Oli aika äklöä, kun lääkäritäti teki sisätutkimuksen niin rajusti, että veri lensi ja samalla selitti, et nou hätä tää vuoto on iiiiihan normaalia ja rauhottuu kyl. Vähän kyllä alko huono olo vaivata, kun alakerrasta ei verta oo tommosia määriä valunut sitten viime kuukautisten jotka oli joskus viime vuonna. Tätsyn toive oli tietty, et paikat aukeis sen verran, et ens yön aikana alkais tapahtua. Noh vaikkei alkaisikaan niin huomen aamulla tää menee osastolle ja saapi kivasti just sitä lääkettä mitä kammoan :/ Jah sitte kattellaan toivottavasti vain alle vuorokausi, mutta pahimmassa tapauksessa päivä tolkulla, että miten käy.

Olo on outo ja epätodellinen. Nyt se vauva sitten vihdoin ja viimein aikoo pamahtaa tähän maailmaan, eikä me ollakkaan enää vain me, vaan me ollaankin pienen pirpanan äippä ja isukki..wtf? Ej ymmärrä, mutta ehkäpä tulevien päivien aikana muutun viisaammaksi ja ymmärrän kaikkea paremmin. Tää lähtee nyt viettämään ihqua vimppaa iltaa muruliinin kanssa.

Rv 41+5

Mielialat heittäny ihan häränpyllyä koko päivän. Välillä oon kauhean ilosella ja hyvällä tuulella ja seuraavassa hetkessä oon vihanen koko maailmalle tyyliin siitä, että sukka on hukassa. Ei hyvää päivää! Väsyttää ja alakerrassa tuntuu siltä, että se tipahtaa ihan justiinsa. Lonkat on ihan tajuttoman kipeät ja on semmonen tosi epämiellyttävä olo. Ettei elämä kävis liian helpoksi mä tietty aloin väkertää karppimoussakaa, joka on ihan sairaan hyvää, mutta pirun hidastekoista itketyksineen ja muine moninaisine vaiheineeen. No onneks sain sen just valmiiksi ja uuniin. Hyvä minä^^. Lenkilläkin jaksoin kivasti käydä, niin nyt sitten voin hyvillä mielin chillata loppuillan ja kattoa WWE:tä. Joo, oon jääny koukkuun painiin. Aluksi en ymmärtäny siitä hölkkäsen pöläystä (en kyllä vieläkään ihan täysin) ja ärsytti ihan sairaan paljon se kauniit ja rohkeat-meininki mikä siellä on aina valloillaan, mut pikku hiljaa pääsin siihenkin sisään ja koukutuin kivasti. Sitäpaitsi mukavahan sitä on katsella, kun hyvännäköisiä miehiä juoksee silmien edessä alvariinsa;) Oma mies kyllä silti voittaa nekin uroot. On se raksundaaleni meinaan niin komea, että huhhuh.

Huomaa kyllä, että tällä tädillä ei oo enää ihan kaikki ruuvit edes paikoillaan. Pakko kait se on vaan kömpiä jo tähän aikaan nukkumaan, kun simmut lupsahtelee kiinni ja pää ei toimi.

Whii Maanantai

Viikonloppu oli ja meni eikä mitään tapahtunut. Olla möllöteltiin vaan kotosalla ja katsottiin urakalla elokuvia. Eiku niin jaa oltiinhan me perjantaina käymässä Ikaalisissa veteraanimoottoripyöräralleissa. Siellä oli valloillaan aika perus suomimeininki ja siksi olinkin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut muutamaa tuntia kauempaa siellä notkua. Tykkään kyllä motskarimiehistä, kun pakkaavat olla varsin rentoa ja mukavaa sakkia rajusta ulkokuorestaan huolimatta, mutta jotenkin näin paksuna oleillessa ja sitä ryyppäämisen määrää katsellessa en vaan sitten jaksanut oikein. Hienoja vekottomia siellä oli pilvin pimein ja täytyy kait myöntää, että pienenpieni motskarikuume alkoi tämänkin rouvan näppejä polttelemaan. Ehkäpä sitten keski-iän kriisin lähestyessä, kun lopullinen paniikki elämän katoavaisuudesta iskee päällensä.

Perjantaina myös Tayssin äippäpoli muisti meikäläistä ja lähetti tervetulokirjeen yliaikaiskontrolliin. Torstaina sitten mennään ja niin kahtotaan sitten mikä tilanne ompi ja koska ne suostuis käynnistelemään. Mulla on kyl kaikki suunnitelmat menny ihan uusiksi tän pitkittyneen raskauden takia. Enhän mä nyt voinu millään ymmärtää, et toi pikkujätkä linnoutautuu tonne sisuksiin. No positiivisesti ajateltuna ollaan saatu lisää superia yhteisaikaa miehen kanssa ja jos Luoja suopi niin tällä viikolla se eräpäivä tulee vastaan kuitenkin..ehkä..tai sitten saan jonkun epäkivan lääkärin jonka mielestä ei vielä kannatakkaan käynnistää. On tämä tämmöstä juu jänskää^^

On ihan häpihäpi olo ja Kaletsu senkun muljuilee antaumuksella mahassa. Se on alkanu potkiskelemaankin ihan älyttömästi niin ettei mun nukkumisesta meinaa tulla enää oikein mitään, kun maha heiluu puolelta toiselle. Voi pientä raksundaalenia, kun tajuais, että tääl ulkosalla ois niin paljon mukavampaa potkutella menemään.

rv 41+1

Sen jälkeen kun ostin Lidlistä kokovartalotyynyn on meikäläisen yöunet muuttunu paljon paremmiksi tai ainakin yöaikaiset selkäkipuilut ja hengitysvaikeudet on kadonneet kokonaan. Toisaalta sitten taas oon alkanu heräileen klo 7 maissa eikä oo toivoakaan, että unta sais enää uudestaan. Ärsyttävää, kun väsyttää, mutta sänkyyn mennessä alkaa se tajuton pyöriminen. Jostain syystä mä oon ihan kauhean levoton. En pysty kunnolla oikein keskittymään mihinkään ja muutenkin on ihan pässi olo.

Eilen käytiin kattelemassa mekkokankaita ja löysinkin oikein kivan värisen sitten loppuviimein. Ärsyttää vaan, kun oon niin kalpea, et vaan harvat värit passaa mulle ja sitte ku oon vielä niin kranttu materiaalin suhteen, nii menee kauhean vaikeaksi. Yllättävän edullisesti irtos kankaat, vaikka aluks pelkäsinkin, et tulee törky kallis reissu. Nyt pitäs sitten vaan löytää enää joku kiva malli, joka pukis mun kroppaa nätisti. Tosin kun tuo pikkujätkä edelleen asuu tuolla mahassa ei mulla oo mitään aavistustakaan miltä mun kroppa näyttää synnytyksen jälkeen. Todennäkösesti saan kauheet masisslaagit ja itken baby bluesin säestämänä pari viikkoa. No onneksi oon sentään tässä jo lenkkeilly aktiivisesti joka päivä lähinnä siis sillä periaatteella, et toi poitsukka tulis pihalle, mut eipä siitä mitään haittaa oo kropalle noin muutenkaan.

Raskaudesta sen verran, että oon jo luopunu toivosta, että synnytys käynnistyis itsestään. Oon jo niin monta viikkoa varronu, odottanu ja ollu aivan varma, et nyt se ja tämä oire on takuuvarma merkki->ens yönä lähdetään. Oon päättäny suunnata kaiken murehtimisenergian hyödyllisempiin juttuihin ja vaan odottaa ens viikon äippäpolia.

rv 40+6

Yhtä menkkakipuilua non-stoppina jo toista päivää ja kuitenkaan mitään konkreettista ei tapahdu. Ei edes yhden yhtä supparia. Mistähän sitä sais semmosen positiivisuus tuulahduksen, että jaksais tsempata itteänsä eikä vaipua epätoivoon? Kyllähän läheiset ihmiset yrittää kauhean positiivisia olla ja tsempata niillä varsin tyypillisillä kommenteilla siitä mitenkä kukaan ei oo aikasemminkaan sinne jääny jne. Aluksi ne vielä menetteli, mutta nyt ne lähinnä vatuttaa. Kaiken lisäksi nyt on hitusen semmottinen olo, että oon aika takuulla tulossa kipeäksi. Hurray!

Jos ei oteta huomioon tuskastunutta odotusta, niin muuten menee oikein kivasti ja päivät kuluu milloin missäkin tosin no joo suurimmaksi osaksi kotosalla, kun ei jaksa enää vouhottaa kaupungilla. Jotain ohjelmaa on sentään onneksi tälle päivälle. Ostin eilen kirpparilta fleecepeiton ja se raukka päätyy tänään kuorivaipoiksi:D Kauhean pihi taidan olla, kun en malta ostaa kangasta suoraan kangaskaupasta. Hirvittää vaan ne metri-/kilohinnat mitä kaupan kuosit maksaa ja onhan tää ympäristöystävällisempääkin näin ja hauskaa:) Sen verran investoin kestiksiin, että huuto.netistä ostin kestovaippapaketinkin, joka sisältää ImseVimsen sisä- ja kuorivaippoja kunnon pinon. Oon jo ihan haksahtanu tähän kestoilujuttuun. Saas vaan nähdä miten käy mun innostukselle sitten, kun päästään teoriasta käytäntöön:D Toivon kauheasti, että innostuisin vaan enempi, kun nuo kertakäyttövaipat tuntuu niin ällöttäviltä, tai siis lähinnä niitten materiaalit. Yhden paketillisen kun niitäkin ostin varmuuden vuoksi tähän alkuun ja ne tuntuu ainakin mun mielestä tosi karheilta ja epämiellyttäviltä ihoa vasten.
Ei siitä sen enempää tällä erää. Meikä siirtyy Cold Feet:n pariin:).

Mä en ala

Vika neukkula ohi ja seuraavan kerran kontrolli äippäpolilla joskus 41+. Neukkutätsy oli eri ja siltä saikin sitten mielenkiintosia uutisia. Sf-mitta joka vielä viimeksi oli laskenu 33->32cm olikin nyt sitten tämän tädin mukaan 34,5cm ja vauvan painoarvioksi veikkas 4kg..siis fucking 4KG!! Miten hitossa toi poika on voinu kasvaa tollasella siivottomuudella? Nii ja mua ei pelottaisi niin paljon jos tää tätsy ois ollu joku tavis neukkutätsy, mut tää kaveri on vuosikaudet tehny töitä synnärillä joten kyl mä veikkaan, et se aika hyvin tietää noi koko asiat. Mua pelottaa ihan sikana etenkin kun ei oo mitään merkkiä edelleenkään Kalen pihalle tulosta. Kauhuskenaariot pyörii jo mielessä ja ahdistus on valtaisa. Mä en tiedä millä kestän jos tää homma menee siihen, et äippäpolilla todetaan vauvan olevan jo jotai 4,5-5kg ja sit joko päädytään käynnistään jolloin mun paikat menee takuuvarmasti lunastuskuntoon tai sitte päädytään odotteleen viä vähän lisää ja hokataan ettei se sieltä omin avuin pihalle tule ja lopulta tehdään sektio. Meikäläinen kun oli menossa hyvillä mielin synnyttämään alakautte pientä poikaa. Voi vattu! Mä en ala, en oikeesti.

40+3

Tehtiin eilen ajelukierros miehen kanssa vanhoilla asuinkulmilla ja katottiin hää- ja häämatka videoita :D Oli kyllä huisia menoa etenkin se miten paljon asiat on muuttunu tässä lyhyessä ajassa. Tarkotus oli lähteä fiilistelemään vielä illalla Ruudolfia Yo-talolle, mutta mun selkä tuli aivan yhtäkkiä niin kipeäksi, että mä en pystyny olla mitenkään päin, pulssi huiteli taivaissa ja tuntui, et ilma loppuu justiinsa. Olin jo melko varma siitä, et nyt meikäläiseltä lähtee henki sillä niin kauheeta kipua en muista koskaan kokeneeni. Onneksi vauva möyriskeli mahassa noitten kipuilujen aikana, joten sillä tuskin mitään hätää oli. Veikkaan, että joku hermo on jääny pahasti pinteeseen jonkun nikaman siirtymän takia. Mulla kun on selkärangassa ainakin kolme nikamaa, jotka tykkää liikuskella poies paikaltaan aika aktiivisesti. Vähän veikkaan niin ennen keski-ikää oon käyny läpi jo ainakin parit välilevynpullistumat ja muuta mukavaa. No, ei siitä sen enempää, mut voi pojat olin kipiänä ja tuntuu, et tänään on taas sama helvetti tiedossa, kun tuo sama kohta oireilee jo.

Olo on muuten ihan hyvä ja vetäisin eilen aamulla noin palttiarallaa 6km:n lenkin ja sen jälkeen käväisin oikein kuumissa löylyissä. Oli aivan mahtavaa ja tänään ajattelin ottaa uusiksi taas. Suhteellisen hyvässä kunnossa kroppa on edelleen, kun kerran jaksan vouhottaa mahasta huolimatta, mut kaippa ne viime syksyn juoksemiset ja talvella pyöräilyt on edelleen niin hyvin muistissa selkärangassa, et ne avittaa kunnossa pysymisessä yhä edelleen. Hoppas ne jeesii viel synnytyksessäkin ja siitä palautumisessa. Toi selkä on ainoa, mikä meinaa antaa periksi.

Hiisi, kun stressaa huominen neukkula. Tuntu, et se täti oli jo ihan valmis heittämään hanskat tiskiin, kun näki mut viime kerralla. Ainakin tuli semmonen olo, ku se oli niin yllättyneenä tokas, et: "ai sä oot vieläkin täällä". Mä en halua mennä sinne huomenna:/

40+1

Unta takana noin 4h ja meikä on pirteä kuin peipponen, ainakin vielä toistaiseksi. Joskus kahdeksan aikaan illalla alkoi tulla epäsäännöllisiä supistuksia ja olin niin riemuissani, et nyt finally se loppurutistus alkaa. Puoli yhdestätoista eteenpäin kellottelin niitä, kun tuli sen verran tiuhaan, mutta sitten ne alkoi hiipumaan ja loppuivat lopulta kokonaan. Menin sitten nukkumaan siinä toivossa, että ne alkais vahvistua uudestaan, mutta blah. Puksuttelin unta noin yhdestä viiteen ja on hitusen semmonen puulla päähän lyöty fiilis. Oisin ehkä nukkunu pitempäänkin, mut viiden maissa iski kauhee jano ja kun pääsin keittiöön niin huomasin meidän takapihalla naapurin kissaneidin jonka viime vierailusta on yli kuukausi aikaa. Kerittiin jo miehen kanssa pelätä, että sille on sattunut jotain, mutta ei onneksi:) Siellä se aidan päällä oli ja ihmetteli ja tuli heti tervehtimään. Eihän siitä sitten malttanut nukkumaan mennä suoriltaan vaan jäin leikkimään sen kanssa. Neiti lähti sitten painelemaan ja mä yritin mennä takas sänkyyn koisaamaan, mutta kramppaava selkä ei tuonu kovinkaan toivottua tulosta. Lähdin sitten pienelle käpyttelyreissulle vähän niinkuin toivoen, et vetreän selän lisäksi se sais aikaan supistuksia. No ainakaan vielä ei oo havaittavissa muutakuin harkkareita. Ehkä tänään pitää vetästä kunnon suursiivous jospa se vaikka auttais, jos ei muuta niin ainakin meidän molempien hengitysteitä. Villakoirien määrä on meinaan rajaton kiitos ton rasittavan olkkarin maton joka kerryttää pölyä ihan tuhottoman paljon. Vaihtoon kyllä joutaa het kun on rahnaa.

Ei vieläkään

Uuvutin itseni eilen kävelemällä ympäri keskustaa niin, että en oikeasti meinannut enää pystyä liikkumaan, kun jokainen askel sattui ihan pirusti. Tällä superlenkillä ei ollut minkään valtakunnan vaikutusta vauvan ulostulon edistämiseksi. No ei auta kuin jatkaa odottelua edelleenkin, vaikka turhautumisleveli on poksahtanu rikki jo aika päiviä sitten. Väsyttää sanoinkuvaamattoman paljon, mutta unta ei saa kun selkä on niin kipeä. Alan hyppimään varmaan kohta seinille tämän olon kanssa.

Eilen visiteerasin aamusta taas neukkulassakin ja sf-mitta oli tipahtanu sentillä eli ainakin se lopullinen laskeutuminen on tapahtunut, kun kerta mittaajakin oli sama. Maha on huge ja alhaalla. Verenpainemittari meinas taas poksahtaa mun arvoista, mutta onneks olin kotona kerinny aamulla mittaan tosi hyvän tuloksen, kun neukkutäti meinas jo panikoida ja laittaa etiäpäin. Jos tota armotonta selkäsärkyä ei olisi, niin ei haittaisi odottelu sitten yhtään. Meikä vaan ajelis ympäri cityä ja varmaan kauemmaksikin ja vaan fiilistelisin eloa. Jos vielä jossain vaiheessa tulee hinku saada tälle lapsukaiselle sisarus niin ennen raskautta treenaan kyllä semmosetki selkälihakset, et oksat pois.

Tämä päivä on mennyt ihan puoli nukuksissa, kun viime yö meni vatuilleen selkäkipujen takia. Yö yöltä tilanne vaan pahenee ja kohta meikä nukkuu seisoaltaan. Istuminen on tappavaa ja makuuasento vielä tappavampaa. Menkkajomotukset on hivenen voimakkaampia kuin ennemmin ja pidempi kestosempia. Silmät on ristissä ja selässä valuu hiki solkenaan. Voiko ihanempaa enää olla?

Vattulandia

Eilinen oli ihan outo. Menin meinaan edellisen postauksen jälkeen takas nukkumaan ja vetelin hirsiä puol kahteen asti. Katottiin yks leffa ja chillailtiin ihan reilusti kunnes sitte lähettiin miehen porukoitten kanssa syömään keskustaan. Automatka sinne oli yks helvetti. Jomotti niin sairaasti koko selkää, et teki mieli huutaa suoraa huutoa. Koko 3h minkä me siel ravintolas istuttiin meni ihan ohi multa, kun vaan vääntelehdin tuskasta ja yritin skarpata itteäni. Olin ihan super varma, et nyt tää on sitä itteänsä ja yöllä tulee lähtö. Ääneen en sanonu mitään, kun en halunnu, et tyypit ois alkanu intoileen vielä liikoja. Niin sitten olin ja kestin ja lopulta olin jo ihan varma, et yöllä tulis meikälle ihan takuuvarma lähtö. Kotio kun pääsin alkoi aikamoiset menkkajomotukset alakerrassa ja olo oli mitä lupaavin, kunnes sitten menin sänkyyn makoilemaan ja harjotteleen rentoutumista. Ajattelin, et nukun vielä hivenen jos uni tulee, et jaksan sitten synnytyksen paremmin plus että kun ei sitten kuitenkaan ollu mitään säännöllisiä supistuksia eikä lapsivedetkään ollu menny nii eihän ne mua ois sinne kait ees ottanu. Niin se tämä flikka sitten on vaan nukahtanu ja kivasti oon koisannu aamuun asti ja kaikki kivut on ku pois pyyhkästy. No ei ny ihan sentäs, kyl selkä on aika pahana edelleen, mut ärsyttävää, ku olin niin varma, et yön aikana menis vedet..voi ketun kettu ku vatuttaa. No jotain edistystä tua alakerrassa kaiketi tapahtui kun nii pirun kipiää otti, mutta yeee odotus senkun jatkuu.

Tää menee ja tekee nyt jotain super hyvää aamiaista ihan vaan omaksi piristykseksi ja sitte lähen shoppailemaan. Lähinnä siinä toivossa, et tuo alakerta sais lisäpotkua työskentelyynsä ja tajuais jo alkaa toimimaan. Joo en oo yhtään malttamaton kaveri en, mut alkaa vaan olla mitta täysi ton selkäsäryn kanssa johon ei auta lääkkeet eikä hieronta. Niitä selkäkipuiluita siis on ollu jostain keskiraskaudesta lähtien ja nyt ne alkaa olla sitä luokkaa, et mun pää ei enää kestä.

Väsymys maximus

Mun unenlahjat on taas kadonnu jonnekkin. Maksimissaan tulee nukuttua 6h/yö ja siitä voi miinustaa pitkin yötä vessassa ramppaamiset plus et eihän se uni sitten ihan heti taas tuu, kun pitää ettiä se soppeli asento jne. Tuloksena ei ole kovinkaan montaa nukuttua tuntia ja sekä oma olotila, että raihnanen olemus kielii hivenen väsyneestä mammasta.

On taas tosi ristiriitaset fiilikset synnytyksen suhteen. Sinänsä sitä haluisi mennä jo nyt ihan heti pyöräyttämään muksun maailmaan, mutta sitten kuitenkin hirvittää se tuskien taival mikä on edessä. Katottiin eilen miehen kanssa se neukkulasta saatu Helistimen-video ja joo ei kyllä rohkassu mua yhtään, vaan päinvastoin sai aikaseksi ihan kauhean paniikkki fiiliksen. Varsinkin kun pysty lukemaan tuskan ja epätoivon sen synnyttävän naisen naamalta niin huhhei meikälle iski kauhu. Ehkä ois pitäny jättää kattomatta sekin, kun ltieto taas tyypilliseen tapaansa lisäsi tuskaa. Pitää ny vaan kauheasti psyykata itteänsä ja toivoa parasta sekä lopettaa tiedon keruu plus keskittyä nauttimaan olennaisesta eli tästä olotilasta.

Huhhuh

Pisteet kyl nousi...NOT tämän kämpän entisten asukkaiden kohdalla taas niin notta. Joo laiskuuttani en sitten ennemmin oo tutkinu meidän suihkun lattiakaivon sisältöä ennenkä vasta nyt ja voi ihanuus mitä kaikkea nannamatskua se pitikään sisällään. Voi jumaleissöni! Sieltä kiinteän muovijutun alta löyty kasa soraa ja ties mitä ruuvia ja metallinpalaa O_O. Ihmettelinkin aamulla kun satuin käymään suihkussa yhtäaikaa pesukoneen huudatuksen lomassa, että miks se lattiakaivo tulvi ihan siggenä vettä..joo no ei tarvi miettiä kyllä enää. Kyllä voi helkutta ihmiset olla idareita! En saanu puoliakaan niistä mömmöistä pois, kun kädellä ei yletä kunnolla. Pitää kehittää jostain joku apu ja jatkaa huomenna saunan pesun lomassa. Voi hiisi kun voi ottaa tuo pattiin..ärrinmurrin ArGh!

Hivenen menkkajomotusta havaittavissa, muttei mitään sen suurempaa. Väsyttää ja angstauttaa ja kohta on tupa täynnä porukkaa. Millähän ilveellä virkistyn sen verran, että jaksan olla niin mukava, että uskaltavat toistekin tulla. Ehkä meen koisaamaan hetkeksi.

Rv 38+5

Lähdettiin miehen kanssa silloin viikko sitten takaisin maalle, kun ei oikein inspiroinu täällä kämpilläkään istuskelu. Oli kyllä mukavaa taasen ja varmaan sinne taas palaillaan jahka tuo pikkumies syntyy. Käytiin mustikoitakin noukkimassa. Eipä kauhean paljon saatu kerättyä, kun ensinnäkin no joo se pakastin on edelleenkin tuhottoman pieni, eikä olla viä uutta löydetty ja toisekseen meikäläisen maha oli sen verta sitten kuitenkin tiellä, ettei se noukkiminen käynyt aivan niin lahjakkaasti kuin olis voinu toivoa. No mukavata oli taasen ja chillimeininki jatkuu.

Eilen kävin neukkulassa 10 minuutin pikavisiitillä ja ensi viikolla sitten taas. Sinänsä turhauttavaa rampata, kun ei sieltä mitään uutta infoa saa ja tilani pysyy vakaasti samana tai ainakin tähän asti on pysynyt. Neukkutädit vaihtuu ja samat kysymykset ja ihmettelyt toistuu. Ej jaksa, ei huvita eikä oikein kiinnosta. Johtuneeko vain siitä sitten että alkaa ärsyttämään koko raskaus tai eniten ehkä ihmisten asenteet viimeisillään olevaa kohtaan. Joka suunnasta huudellaan, kun on iso maha ja voivoi koska syntyy ja läheiset varmistelee jatkuvasti mahdollista synnyttämässä olemista. Ei auta vaikka kuinka sanoo, että joo kyllä me ilmotetaan sitten kun on jotain mitä ilmottaa. Äitikin jo kovasti suunnitteli kyläilyreissua vauvan syntymän jälkeen ja teki selvityslistaa siitä koska voi nimiäisiä pitää jne. Hyväähän se tietty vaan tarkottaa ja on kauhean innoissaan vauvasta, mutta itse alan olla vain niin kauhean väsynyt tähän kömpelyyteen ja asioitten tekemisen rajoittuneisuuteen. On niin kauhea hinku juoksemaankin, että aivan pahaa tekee.
Kaiketi se on tämä pitkään jatkunut kuumuus, mikä aiheuttaa tämän pässeys-olotilan, vaikka eihän nytkään ulkona mikään älyttömän kuuma ole, mutta tämä kämppä imee nähtävästi jokaisen auringonsäteen itseensä, sillä tunnelma on kuin saunassa konsanaan.

Kale voi hyvin eikä ole tulossa ulos. En edelleenkään edes tiedä miltä oikea supistus tuntuu. Harkkareita on riittämiin ja alakerrassa tuntuu aina silloin tällöin painetta, mutta ei mitään sen kummempaa. Voi rähmänkäpälä jos oon tässä tilassa vielä ens kuun puoli välissä. Toisaalta en kyllä haluaisi mennä synnyttämään vielä piiiiiitkään aikaan, kun viime aikoina on kantautunu niin paljon juttuja inhottavista kätilöistä ja siitä mimmosta helvettiä se on, kun kivunlievitystä ei meinata kiireestä johtuen keritä antamaan ja osasto on tupaten täysi jne. No ei auta kuin yrittää ajatella positiivisesti, kun eteen se tulee kuitenkin ja vielä muutaman viikon sisällä.

Tuossa nyt vihdoin ja viimein kuvatus noista vaunuista. Kauheasti on kylässä käyneet tyypit niistä tykänny ainakin ulkonäön perusteella. Kuulemma jousitukset on ainakin ihan superit. Pian nähdään miten ne klaaraa käytössä. Sorgeverge muuten rumasta editoinnista. Ei ollut kuin paint käytettävissä ja sotkuista kotia en viitsi kauheasti esitellä, niin tuli sitten tommoset tosi taiteelliset reunat.

Täällä taas

Viikko on taas mennyt yhdessä hurauksessa ja edelleen yhdessä kasassa ollaan. Kale hengailee rt1:ssä ja potkii ikävästi oikeanpuolen kylkiluihin eikä meininkiäkään oo, että tulis ulkosalle. Helteet on aika tappavat tämmöselle kannettavan lämpöpatterin raahaajalle, mutta ei parane valittaa, kun kuitenkin jaksan tehdä ja touhuta ihan kohtuu hyvin. Ainoa huonopuoli on ehkä se, että suihkussa saa rampata vähän väliä vilvoittelulla.

Oltiin miehen kanssa neljä päivää maalla ja voi pojat, että teki gutaa. Me vaan chillailtiin, uiskenneltiin, ongittiin ja vietettiin niin laatuaikaa, että oksat poies. En oisi millään malttanu lähteä sieltä, mut oli pakko kotiutua eilen, kun tänä aamuna oli neukkula. Omaa neukkulan tätsykkää en nyt sitten näekkään ennenkä vasta vauva on kainalossa. Ihan outoa, mutta juu se toivotteli rentouttavaa synnytystä. Hivenen kyllä epäilyttää, että siitä mitään ihanan rentouttavaa ois tulossa, kun kuitenkin meikäläisen menkkajomotuksetki on ihan helvettiä ja se keskenmenovuoto oli vielä jotain järkyttävämpää ja tuskaisampaa niin tuskinpa se ite synnytys mitää ruusuilla tanssimista on. Noh hyvä juttu on se, että se tuskien taival kestää sitten kuitenkin koko elämään verrattuna vain ohikiitävän hetken, että enköhän mä klaaraa. Neukkulassa oli kaikki ihan kondiksessa ja Kaletsun pää on niin syvällä lantiossa, että tuskin sieltä enää liikahtaa mihkää muualle kuin ulos sitten jossain vaiheessa.

Kuvia otin vaunuista, mutta en nyt sitten vieläkään saa niitä tänne asti, kun ukko on kaverimeetingeillä ja kameran johto jossain hevonhornantuutissa, niin jää nyt sitten vielä laittamatta. Nyt ne on hyvät eikä haise sille kauheudelle, ku pesin käsin yksitellen kaikki ton kankaat. Ei oike riittäny se pikkanen pesu minkä suoritin viime viikolla. Täällä meinaan leijaili semmonenki tappohaju, ku tultiin tolta möksäreissulta kotio, et meinasin pökrätä jo ulko-ovella. Jos ois ollu talvi niin kaikki ois ollu huomattavasti helpompaa. Vaunut vaan hankeen päiväksi ja voila. Ei ihan onnaa näillä seisovilla ilmoilla. No nyt ne on kuitenkin kondiksessa ja oottelee käyttäjäänsä. Haluisin jo kovasti tesmaileen niitä, mut en kehtaa tyhjien vaunujen kanssa lähteä maha pystyssä tonne tielle idlailemaan. Ai niin joo pitäähän noi renkaatkin täyttää. Mä en vaan ihan hiffaa noitten renkaitten systemointia, ku vaikka ne on ihan tyhjät niinku silleen, nii sitte ne kuiteski on täyden näköset ja semmoset tavallaan 'kovat'. Mainittakoon nyt myös miinuspuolena, että noita renkaita ei sitten millään pyöränpumpulla täytelläkkään vaan kaiketi samoilla vermeillä kuin autonkin eli huoltoasemalle mars. Raksutan silti noita vaunuja jo ihan älyttömästi.

Mun tekee ihan älyttömästi mieli mansikkaa. Haluisin ostaa semmosen ison 5 kilon lootan ja pakastaa, mut arvatkaa kaks kertaa keiden pakastin on size ehkä 10l ja se on ihan tupaten täys. Nii ja sitte mulla on ihan älytön himo päästä mustikkametsään. Pitää vissiin sijottaa johki pieneen säiliöpakastimeen, et pääsis toteuttaan näitä mielihalujaan vapaammin. Ääh mä haluan muuttaa maalle semmoseen taloon jossa on tarpeeks markkia ja paljo mettää lähettyvillä. En kestä enää tätä kaupunkimeininkiä tai sitte helle on vaan sekottanu mun pään tms.

^^

Nyt jo naurattaa tuo eilinen ärrinmurrin kohtaus vaunujen suhteen. Pikkuhiljaa ne alkoi näyttämään paremmilta mun kriittisissä silmissä ja aikani googlailtuani yhdistelmien painoja tulin siihen tulokseen, että nuo on ihan hyvät keskivertopainoiset kärryt. Laitan kuvaa ensi kerralla kun palajan maaseudun rauhasta. Kerkesin meinaan äsken jo pestä ne kun niissä oli niin tajuttoman ällöttävä tehdas-/pakkaushaju, niin se on nyt tuolla kylppärissä osina eikä ollenkaan edustuskelpoisena. Saapi nähdä sitten miten tuo juniori niissä viihtyy.

Eilen illalla alkoi taas ihan mieletön menkkajomotus ja aamulla selänkin puolella tuntui ihan tautinen kipu. Joskos nyt ois edes jotain edistystä tapahtumassa?? Hope so! Tää lähtee pakkamaan ja palaa varmaan muutaman päivän päästä ellei jotain kunnon äksöniä ala tapahtumaan.

Niin ja näin

Unohdinkin mainita edellisessä postauksessa tuosta lääkärineukkulasta sen verta, että vaikka mulla on ollu tautisen paljon menkkamaista jomotusta, kaiken maailman vihlontaa ja aivan älyttömän paljon harjoitussuppareita, niin mun alakerran tilanne on sama mikä se oli edellisellä lääkärineukkula kerralla rv 29. Joo, että ei kehitystä sillä suunnalla eli ts voisin melkein laittaa pääni pölkylle siitä, että yliajalle mennään kivasti, mutta koska just eilen luin kasapäin synnytysstooreja äkkilähdöistä ja -avautumisista, niin ehkäpä oon ihan vaan hissunkissun. Anyways uiminen siis onnistuu vielä tosin ei ennenkuin tää saakelin flunssa on ohi.

Vihdoin ja viimein oon päässy niinkin pitkälle tossa kestovaippahässäkässä, että aion yrittää kyhätä kokoon ekaa vaippaa. Neppareita ei kyl oo eikä sitä tarranauhaakaan, mutta koitan tehä ees semmosen kyhäelmän, et hiffaisin miten toi homma toimii. Oon kuitenkin jo edes hitusen enempi sisäistäny noita asioita jo. Hyvä minä^^ Kyllä meillä vielä ihan takuulla täyskestoillaankin sitten jossain vaiheessa.

Vaunutkin tuli tänään ja ne on sinällään kyllä hienot, mutta totta puhuen aika epäkäytännölliset erityisesti kaupunkeiluun. Ne on tosi reilun kokoset ja aika painavatkin eli linkassa matkustelu tulee olemaan helvettiä. Värikin oli toista kuin mitä luvattiin tai no vaunujenhan piti kuvien perusteella olla mustavalkoinen, mutta tuo valkonen osuus ei oo kyllä valkosta nähnykkään. Harmaa se on eikä siitä mihinkään pääse. No sinällään huonomminkin asiat voisi olla ja kyllä noilla nyt kulkee etenkin kun ottaa huomioon miten vähän nuo maksoi. Tosin ehdin tuossa noitten kokoamisen jälkeen jo kyynelehtiä sitä, että toiset saa vaan mennä kauppaan ja ostaa ihan mimmoset vaunut ne haluaa ja toisten pitää ensin kituuttaa kuukausi tolkulla ja sitten vasta saa hankittua jotkut vaunua muistuttavat kapistukset. Joo hyviäkin käytettyjä on, mutta ensimmäisiäkään kunnollisia ei tullut vastaan koko tänä aikana mitä huuto.netissä pyörin. Suurin osa oli ylihinnoiteltuja, kymmennellä lapsella olleita muka vähän käytettyjä kotteroita. Oli tietty semmosia potentiaalisiakin, mutta sitten niitten sijainti oli tyyliin Utsjoen ranta ja pelkkä nouto onnistui, että sillä viisiin. Äh ihan turha vineä näin tyhmästä asiasta, mikä ei valittamalla parane.

Rannalla ollaan maattu miehen kanssa muutaman kerran ja selkä ei kyllä tykkää sitten yhtään. Joka kerta tulee tosi huono olo, mikä johtaa siihen, et mulla iskee semmone kylmähikipaniikki. Ei mitään aavistustakaan mistä moinen johtuu, kun se tulee aina niin randomisti. No, noista jäätävistä kohtauksista huolimatta oon onnistunu polttamaan nahkani ihanan punaiseksi ja rusketusraidat on niin upeet (mulla on ollu t-paita, shortsit ja arskat päällä eli voitte arvata loput). Niin aurinkorasvakin on toki keksitty, mutta se on onnellisesti jääny joka kerta kotiin ja tulos on sitten sen punainen.

Mitähän muuta sitten niin..ei kait mitään sen ihmeempää. Lämmintä pukkaa ja hermot on kireellä :D On se semmosta taas...

Rv 36

Voiko kamalampaa yötä olla takana? Nukuin ekan pätkän n.23.30-02.30 suht hyvin tosin vessassa ramppasin kolme kertaa ja hiki virtas ihan hulluna. Puoli kolmen jälkeen en saanu enää millään unta, kun henki ei meinannu kulkea, hiki jatkui norona virtaamistaan, kurkku oli ku saharan autiomaa ja makkarissa oli tautisen kuuma. Mieskin tuskastui kun pyörin sängyssä kokoajan, kun hyvää asentoa ei meinannut löytyä sitten millään. Hermostuin tuohon tukaluuteen ja nousin ylös koneilemaan. Joskus puoli neljän aikoihin alkoi taas väsyttää, niin, että silmät alkoi lupsahdella lupaavasti kiinni ja mähän sitten yritin mennä takas miehen viekkuun. Taas alkoi sama pyöriminen ja hyöriminen eikä siitä mitään tullu. Tyynyineni lähdin sitten nukkumaan tuolle aikaisemmin hyväksi havaitulle sohvalle, joka sekään ei tuonut nukkumattilandiaa yhtään lähemmäs. Pyöriskeltyäni hetkisen siinäkin luovutin ja menin ulos istumaan kunnes hermostuin yhden linnun joikaukseen. Koneilin taas hetkisen ja kun väsymys jälleen kävi aivan tautiseksi laitoin korvatulpat (sen linnun takia) ja kupsahdin olkkarin sohvalle. Sitten tuli peaceful uni enkä herännyt ennen kellon soittoa kertaakaan eli yay melkein toiset kolme tuntia unta putkeen.

Neukkulahäppeninki oli ohi nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Kenties johtui siitä, että nyt oli eri neukkutätsy ja -lääkäri. Rutiinit äkkiä läpi ja pihalle. Kaikki kondiksessa paitsi, että oli kuulemma outoa, et mun paino ei ollu noussu vähän yli viikossa kuin 200g ja ettei mul oo turvotusta. Ööh minkäs minä sille voin? Parempi mun mielestä näin kuin se, että kiloja tulis roppakaupalla joka viikko. ja turvottais nii, et ei pystys käveleen limppujalkojen kanssa. Lääkärikin oli oudon epävarmana eikä ihan 100% tienny, et onks Kale rt:ssa vai ei ja ei kuulemma kai ollu vielä kiinnittyny sitten kuitenkaan!? Kyllä tuli ikävä omaa neukkutätiä ja sen varmoja otteita. En ehdi sitäkään näkemään enää kuin kerran ja sitten se jää lomalle ja mun täytyy tulla toimeen noitten epävarmojen keissien kans...nouu! Vähiten kaipaa tommosta just loppumetreille. No, ehkä kenties mä selviän kun muutkin samalla tyypillä asioivat viimesillään olevat kanssasisaret joutuu selviään.
Pakko koittaa mennä nukkumaan uuestaan kun päätä särkee ilkeesti. Menis ny edes tää saakelin flunssa tiehensä. Mä en jaksa!

Kipuilua

Ärsyttää ihan suunnattomasti, että flunssa sitten otti ja pukkasi vielä tähänkin väliin tai no en tiä vielä onko tää välttis ihan flunssaa viä, mut ainakin kurkku on aivan helkkarin kipeä:/ Muuten kaikki hyvin ja vauva köllöttelee edelleen mahan puolella, mikä on ihan hyvä juttu.

Juhannus alkoi meillä mukavasti Juhannuskonferenssilla jonne lähdettiin torstai-iltana. Kerittiin sopivasti nuorten kokoukseen ja sen jälkeen lähdettiin nukkumaan, ei tosin telttaan niinkuin edellisinä vuosina, vaan miehen mummulaan. Ei meinattu kyllä millään päästä nukkumaan asti, kun vaan ihailtiin maisemia ja fiilisteltiin. Perjantaina ajeltiin aamutuimaan takaisin konffaan opetuksia kuulemaan. Jaksoin ihan kohtuu hyvin siellä, mutta kuuden aikoihin iltasella tuli mitta täyteen, kun selkä alkoi kipuilemaan inhottavasti, niin lähdettiin sitten kotia kohti. Lauantaiaamuna lähdettiin kukonlaulun aikaan junalla kohti Turkua. Jostain syystä puoli tuntia lähdön jälkeen alkoi aivan tolkuttomat selkäkivut eikä happikaan meinannut taaskaan kulkea. Iski paniikki niinkuin jokakerta, kun taju meinaa lähteä. Vaihtelin asentoa ja mies yritti hieroa, mutta ei siihen mikään meinannut auttaa ja olinkin ihan varma, että matkan määränpää taitaisi risteilyn sijasta suuntautua Tyksiin. Onneksi sitten tajusin mennä kyljelleni makaamaan vapaalle penkille ja se sitten helpotti ja sain nukuttuakin jonkinverran. Turussa olin jo niin hyvässä kuosissa, että suunnattiin laivailemaan. Oli ihan tajuttoman mukavaa vain olla ja nauttia auringosta ja miehen seurasta. Hitusen oli etukäteen hirvittänyt ajatus laivallisesta känniläisiä, mutta eipä siellä onneksi niitä kauheasti ollut. Rauhallista oli kaikinpuolin. Sunnuntaiaamuna oli sitten edessä takaisinpaluu ja voi luoja mua ahdisti ia pelotti ihan tajuttoman paljon se junamatka, mutta onneksi samanlaisia ongelmia ei ilmenny enää vaan sain chillata ihan rauhassa niinkuin normimatkustaja. Kotia kun päästiin siinä vähän ennen puoltapäivää, niin kömmittiin samointein parin tunnin päikkäreille ja sitten taidettiin kattoa pari leffaa. Oli kyllä harvinaisen chilli sunnuntai. Siinäpä se oli meidän juhannus lyhykäisesti.

Huomenna on vuorossa vika neukkulääkäri ja niih ei hajuakaan mitä siellä käydään läpi. Kaiketi kaikki samat jutut kuin ennenkin. Mä luulen, et Kaletsu ei oo enää raivotarjonnas, kun hikkailukohta on ainakin muuttanu paikkaa. Enää se ei tunnu tuol lantion sisällä vaan kyljessä :/ Hoppas luuloni osoittautuu vääräksi, kun kauhukuvissa jo pyörii sektiot sun muut suuremmat toimenpiteet. Ääh ehkä mä jatkan huomenissa enempi, kun olo on sen verta kökköinen.

Muisteloita yms

Voihan juhannus. Pienenä se oli aina yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Sillon käytiin aina isän tai paapan kanssa hakemassa juhannuskoivut kuistin sisäänkäynnin molemmille puolille. Mummon kanssa sidottiin kaikille vihdat ja sitten mentiin saunomaan. Kunnon löylyjen jälkeen me muksut saatiin juhlan kunniaksi limupullolliset. Limsahan ei sinänsä ollut mikään harvinaisuus enää silloin, mutta meillä ei äippä suostunut ostamaan limsaa kuin juhannuksena. Kaikki muut juhlat mentiin mustaviinimarjamehun voimin. Voi pojat miten spessua se aina oli, kun sai oman pikku lasilimupullon juotavaksi saunan jälkeen ulkona istuskellessa ja kesää haistellessa. Silloin vielä vietettiin juhannus isolla porukalla sukulaisten kesken ja kivaa oli.

Nykyisin juhannus sekoittuu mihin tahansa muuhun pyhäpäivään. Ei sitä enää odota kuin kuuta nousevaa eikä siihen liity mitään toteuttamiskelpoisia traditioita. No saunominen ehkä, mutta sekin jää tämän vuoden osalta. Ikävä omaa lapsuutta ja niitä pieniä asioita, mitkä teki niin älyttömän onnelliseksi. Voi nyyhky mua taasen. Herkistelyt vaan pahenee päivä päivältä samoin kuin vollotuskohtaukset. Oon ihan uuno.

Aiotaan uhmata menkkakipuilua ja lähteä lauantaina laivalle chillaamaan. Toivoa sopii, että Kale pysyy kiltisti vielä tuolla vatsan puolella eikä ala yrittään pihalle keskellä aallokkoa. Vähä riskaapelia joo, mut matka oli huisissa tarjouksessa ja just neukkutätikin piti luentoa siitä, kuinka ensisynnyttäjällä menee useimmiten yliajalle. Ei se onneks oo kuin vuorokauden matka, niin siitä selvinnee kivasti.

Oon superinnostunu intoilemaan kestovaipoista ja kauheasti oon yrittäny lukea matskua ja ottaa selville mikä mitenkäkin toimii ja arvailla mimmosista vaipoista kandeis lähtee liikenteeseen. Haluisin päästä siihen pisteeseen, et osaisin näppärästi käyttää kierrätysmatskuja vaippojen tekoon, mut hiisi vieköön ku on vaikeeta, ku en viel oikein kunnolla tunnistaa ihan kaikkia hyviä materiaaleja ja niidenkin käytön kanssa, jotka tunnistan, oon aika epävarma. Mistä ihmeestä saa jonkun ammattilaisen mukaan vaikka kirppiskierrokselle näyttämään kädestä pitäen tälle ladylle, et mikä matsku sopii?? Oiskohan kestovaippayhdistyksellä semmosta palvelua? Pitääkin kattoa.

Huomenna pamahtaa rv35 lasiin ja apuuva aika loppuu kesken. Kohta pikkanen on täälä ja mä en osaa mitään :/ Tai no kyl mä uskon selviäväni loistavasti, mut kun koko ajatus vauvasta, sen hoidosta ja äitinä olosta on totaalisen utopistinen. Joo pienet skitsoilut meneillään mun pääkopassa, mut kaippa tääkin on ihan normaalia. Kauheasti jo toivoin, et Kale syntyis asap, et pääsisin kaikista näistä valaskipuiluista mut sitten juttelin yhen sukulaisen kanssa, joka on äippäneuvolassa terkkana ollu jo monta kymmentä vuotta, ja se sanoi, et sen helpommalla pääsee mitä kauemmin vauva kohdussa viihtyy. Ei oo niin paljo ongelmia syömisien kanssa kuin ennenaikasilla ja keuhkotkin ehtii valmiiksi kunnolla jne.

Joo, mutta tää täti, kohta äippä, menee nyt nukkumaan, kun aivot ihan selkeästi käy ylikierroksilla. Oikein loistavan ihanaa juhannusta joka iikalle^^

Wazzup

Eilen oli kaiffari ja sen mies visiteeraamassa ja voi elämä oli mukavaa. Piristyin ihan tajuttomasti ja nyt olo on kuin uudestisyntyneellä. No joo hitusen tätä superoloa vavisuttaa jo lähes viikon vierailulla olleet menkkakipumaiset kipuilut. Kaiken lukemani perusteella nämä nyt kaiketi on niitä oikeita avaavia jomotuksia, mutta tiedä häntä sitten. Oikein mukavana lisänä on vielä super sekaisin oleva vatsa, joka kuulemma myös voi olla synnytystä ennakoivaa toimintaa, mutta mistä hiisistä sitä voi sitten kuitenkaan varmaksi tietää mikä mitäkin on ja mitenkä päin. Paitsi että en usko, että tää mitään vatsatautia on, ku tää on ihan erilaista. No ehkä neukkulantädillä on huomenna vastaus näihin mun pimeisiin olotiloihini.

Kale hikkailee ties monettako kertaa tänään. Pientä huolta aiheutti aiemmin päivällä Kaletsun outo hiljaiselo ja meinasin jo mennä ihan paniikkiin. Edes kakun syönti ei saanu mitään aikaseksi. Mies onneksi jaksoi taas kerran rauhoitella mun ylivilkasta ja hysteeristä mieltäni. Aikani liikkeitä odoteltuani söin puolikkaan jätskin ja se tehos sitte saman tien Thank God! Tuosta etiäpäin Kale onkin sitten ahkerasti potkuskellu ja mä oon saanu totaalisen mielenrauhan^^ Ihanata!

Kyllä taas tuli tänään huomattua, että hormonit hyrrää lahjakkaasti, kun katottiin miehen kanssa e3-messuja ja siellä sitten esiteltiin semmonen eläinpeli, missä oli tiikerinpentu. Sitä tuli esittelemään semmonen joku oisko ollu 8-10v tyttö. (http://www.youtube.com/watch?v=Va-NXzhciVM&feature=related). Se tyttö sitte leikki sen tikrunpennun kanssa ja meikä vaan vollotti, kun tikru oli niin söpö ja se tyttö oli nii herttanen. Ei hyvää päivää! No joo ei kait se toisaalta mikään ihme ole, kun vollottelen muutenkin nyt niin herkästi.

Onnellisempi tyyppi

Heräsin viime yönä tasan kerran vessaan ja muutenkin nukuin kuin tukki ekaa kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Tämä kaikki mahdollistui tasan sillä, et muutin meidän ylipehmeästä halpis jenkkisängystä mun viime syksynä ostamalle törkeän kalliille sohvalle nukkumaan. Sohvan penkkiosuus on just sopivasti kallellaan, niin et vatsa sekä selkä on tosi soppelinihanasti just oikeessa kulmassa ja tuettuna ilman ylimääräisiä tyynyjä ja muuta sälää. Ilma kulkee loistavasti etenkin kun jättää vielä ikkunan raolleen. Mä oon niin happyhappy!

Ei mun oikeasti sillä sohvalla pitäny alunperin nukkua, mut tulistuin miehelle niin kovin ja muutenkin kun eilinen oli just semmonen kaikki kaatuu päälle enkä mä kerkee alta poies. Tuon sohvalle nukkumaan menon piti siis olla pelkkä angstiliike ukolle (joo hivenen lapsellista, mut toisaalta oon melko varma, et aika moni muukin ois toiminu hormonihöyryissään ihan samoin siinä tilanteessa), mut sitte ku siinä makoilin ja uni tuli melki het, niin siihen tämä mamma sitte hyyty. Nyt on niin levänny olo eikä selkä vihottele yhtään niinkuin normiaamuisin.

En tiiä missä unihorroksessa olin, mut yöllä ajattelin unessa tai realityssä tai jollain muulla ihme levelillä, et apua lapsivedet tulee tähän sohvalle kohta ja sitte tää on ihan pilalla :D

Ärrinmurri rv 33+5

Mä oon niin tajuttoman väsyny jokaikisellä levelillä, ettei oo tosikaan. Ilmaa on vaikea saada ja vähän väliä mun hapenotto menee semmoseksi haukkomiseksi mikä puolestaan johtaa siihen, että joka kerta mulle meinaa iskeä paniikki. Kaiken lisäksi ei oo enää toivoakaan, et pystyis istumaan autossa edes tuntia putkeen. Eilen meinaan tuli sekin todettua, kun taju meinas lähteä ja kylmä hiki nousi otsalle takapenkillä istuessa. Selkää särkee törkeän paljon ja hormonit on vallassa. Itkeskelen vähän väliä mitä tyhmemmille asioille ja vihoittelen pienistä. Olen siis aivan loistavaa seuraa:D Eikä tätä ryöppyä helpota yhtää se, että yöt jää kerta kerralta lyhyemmiksi ja unen laatu on tosi huono. Juu keho se vaan kivasti valmistautuu tuleviin koettelemuksiin kaikin puolin, mutta eikö se nyt oisi voinu hivenen myöhemmässä vaiheessa aloittaa moisia komplikaatioita.

Vauvan vaatteet on pyykätty ja lähestulkoon kaikki vaadittu hankittu lukuunottamatta hoitopöytää ja kaikkea pikkutilpehööriä. Kyllästyin jahkaamiseen huuto.netissä ja päädyin tilaamaan vaunut Saksasta. Nyt sitten jännityksellä saa odottaa, että mimmosella aikataululla ne tulee ja onko kuinka laadukkaat sitten loppupeleissä. Myyjä ainakin sanoi, että kaikki suomalaiset käyttäjät ovat olleet varsin tyytyväisiä ko. malliin ja sen ominaisuuksiin, että toivotaan parasta.

Vilinää kerrakseen

Aikamoiset pirskeet on nyt onneksi takana päin ja selvisin niistä jotenkuten hengissä. Serkun yo-juhlia valmisteltiin leipomalla kuin hullut pari päivää ja koko homma huipentui sitten itse juhliin, jotka oli kyllä aikamoisella väkimäärällä siunatut. Tuskin koskaan oon ollu yo-juhlissa, missä väkeä ois rampannu noin tiuhaa tahtia yhtäjaksosesti 6h. Minä ja pari apulaista yritettiin pitää tiski -ja kakkupuoli kondiksessa. Nonstop massaryntäyksen takia mulla meni koko juhlat ihan ohi ja en juurikaan ehtiny jutskailemaan ihmisten kanssa. Ainoat asiat mitä kerkesin edes ajattelemaan oli, että mikä kakku seuraavana, onko seuraava kahvipannulline valmis ja mistä saan uuden kuivauspyyhkeen. Hivenen olin rättipoikkikuollu ku talo vihdoin tyhjeni ja joo voin kertoa, että uni maistui. Aika rankkaa oli ja muutamaan otteeseen kävi mielessä, et miten ihmeessä jaksan, mut niin vaan taas selvisin kivasti. Kommenttia tuli taas vähän väliä pienestä mahasta viikkoihin nähden. Aivan kuin mä sille jotain voisin, että maha on kokoa pieni. Se ei vain kasva määräänsä enempää ja mä en voi sille mitään, että kaikilla siellä olleilla kommentoijilla oli kuulemma näillä viikoilla size hervoton tankki. Hitusen paha mieli jäi noista. Oudoin juttu oli kun joku ihan random tyyppi tuli yhtäkkiä mun eteen, tökkäs sormella mun mahaa ja kysy, et onko tuolla joku ja sitten se häipy. Olin ihan wtf??

Eilen visiteerasin kasvukontrolliultrassa ja Kaletsu oli kasvanu oike rytinällä, nii et mitat vastas jo vähän enempiäkin päiviä ja painoa oli mukavat 1,9kg. Lääkäri sanoi, et odotettavissa on noin 3,2 kilonen kaveri. Niin, että se siitä pienestä kaiffarista :D. Hivenen kasvu tai siis paino menee keskikäyrän alapuolella, mutta ero siihen tilanteeseen missä edellisessä ultrassa oltiin on parantunu normaaliksi. Poika kunnossa ja kaikki hyvin kaikinpuolin^^ Poitsukka chillailee jo raivotarjonnassa ja totisesti toivon, ettei se keksi alata kääntyilemään enää. Neukkulassakin oli kaikki ok ja tästä eteenpäin ravailen siellä nyt sitten parin viikon välein.

Pinnasänkykin saatiin ostettua tässä taannoin ja sen mies kasasi yksinään viime yönä, kun meikä nukkui. Enää vaunut pitää hankkia ja sitten on isoimmat ostokset siinä ja hankkimatta semmoset juskat kuin vaipat ja muut pikkusälät. Aloin jo noita vauvanvaatteitakin pesemään varmuuden vuoksi ja niin no eniten siitä syystä, että saan ne sitten viikattua jotenkin järkevästi jonnekkin.

Väsymyksen määrä on triplautunu ja ei oo enää toivoakaan mistään katkottomista yöunista. Vessassa pitää juosta vähän väliä ja kaikki pienetkin äänet häiritsee. Onneksi korvatulpista on ainakin pieni apu ja niiden avulla pystyy nukkumaan vähän vähemmän katkottomasti.

Rv 32+1

Tässä viä masukuvaa päivän piristykseksi tai kauhuksi :D

Väkräilyjä

Eilinen päivä kului varsin sutjakkaasti serkun yo-juhlia valmistellessa tai siis lähinnä niihin leipoessa. Oli kyllä selkä hivenen jumissa kun kotio pääsi, mut ainakin uni maistui ihan tolkuttoman hyvin. Tänään illalla homma jatkuu taasen ja lauantakina on se suurin ja raskain urakka edessä, mutta no ainakin sitten voi taas hyvillä mielin lepäillä seuraavalla viikolla, kun tietää tehneensä jotain hyödyllistä.

Kaletsu on alannu mönkimään ihan älyttömän paljon etenkin iltaisin. Useimmiten se ikäänkuin muljuu tuolla vasemmalla puolella ja sitten kivasti potkii suoraan tohon oikealle puolelle kylkiluiden alle. Mä en tiedä mitä ihmeen paikkoja se mussa painaa, kun välillä tulee semmosia inhoja olotiloja, et henki ei meinaa kulkea sitten millään. Päähän tulee tolkuton paineen tunne ja vatsaa kiristää. Oon jo pariin otteeseen ollu ihan varma, et taju lähtee ja edessä ois sairaalareissu, mut sitte se olo onneks aina lopulta menee poies. Yks mikä aiheuttaa tota ainakin on se, et jos vahingossakin syö liikaa, nii sitten se iskee heti. Kait Kaletsu punkee itteensä mun vatsalaukun päällä tai jotain. Niin inha olo siitä kyllä tulee silti, et haluisin et tää loppuraskaus ois asap ohi. Viikkojakin onneks on jo se 32+ et eiköhän tää tästä^^ Maanantaina on kasvukontrolliultra ja veikkaan, et toi jätkä on kasvanu kyllä vähintääkin yhtä paljo ku normi vauva. Äippäkin sanoi, että mun maha kasvaa silmissä, joten pakkohan ton jätkänkin on kasvaa kait.

Polttaritapaamine on ens viikolla ja jo valmiiks ressaa sekin. Ehkä hivenen oon liikaa ottanu järjestelyvastuuta näille vikoille viikoille. Varsinkin kun ei oo ees mitään hajua eikä tajua pääsenkö ite ees osallistumaan koko polttareihin. Vähän veikkaan, et tää tyttö on laitoksella ku muut bailaa. Aika tylsää, mut minkäs teet. Pääasiahan se kuitenkin on, että itse juhlakalulla on loistopartyt mitkä se muistaa lopun elämäänsä:)

Ja näin

Hyvin selvisin juhlista ja kakkujen teosta, vaikka no joo meinas kyllä hermot pamahtaa jossain välissä, ku ympärillä hääri jos jonkinmoista kyselijää ja ihmettelijää. Hermoni sain pidettyä kurissa kakkujen koristeluun asti, kunnes ärähdin aika voimakkaasti turpien tukkoon laittamisesta ja mun rauhaan jättämisestä edes hetkeksi. Ton ärähtämisen jälkeen tyypit häipy häirittemästä ja sain rauhas tehä valmiiks ja sitte olinkin jo taas paaljon paremmalla tuulella. Osaksi tuokin ärähtämisen leveli johtui siitä, että takana oli katkonaiset 4 tunnin unet, kun olin miehen kanssa pikkuveikalle baarikuskina. Hiemanko meikäläisen mahaa töllättiin klubeilla ja tunsin itteni niin superisoksi virtahevoksi pienten ja laihojen neitosten rinnalla. Kaikista parasta oli, et jotkut keski-ikäset naiset antoi kerranki loisto ohjeita miehelle ja olivat ihan kauhuissaan siitä, miks se on raahannu raskaana olevan vaimonsa paikanpäälle :D Ohjeistusta mies sai muunmuassa siitä, mitenkä vaimoa pitää aina kuunnella ja helliä. Hehee kerrankin noin^^

Sukulaisiakin oli taas niin ihanansuperkivaa nähdä..Not. On kuulemma kauheen pieni maha mulla ja sitä ja tätä ja ai en oo töissäkään tällä hetkellä. Oli tosi ihana koettelemus taasen ja ens lauantaina jatkuu, kun on serkun yo-juhlat ja mies ei ees tuu sinne mun tueksi ja turvaksi:/ Sniif.

Mun yöt alkaa olla aikamoisia koetinkiviä. Selkää särkee tasaiseen tahtiin joka päivä oikealta puolelta ja yöllä ei ensinnäkään oikein tiedä mitenkä päin olis ja toisekseen vessareissuilla saa rampata tunnin välein. Huhhuh! Yhä enenevässä määrin oon alannu näyttää nuutuneemmalta aamu aamulta. Kaletsu on vaan innoissaan kaiketi, kun hikkailut on lisääntyny hurjasti ja samoin liikehdintä. Koko vatsa huojuu puolelta toiselle aikamoisella vauhdilla ja potkujen teho on vähintäänkin tuplaantunu. Kaks kuukautta öbaut pitäis vielä jaksaa ja sitten alkaa seuraava vaihe, joka kaiken kuuleman mukaan on entistä raskaampi. Saapi nähdä miten käypi.

Rv 31

Väsymys painaa tätä naista varsin ankarasti, kun nukkumisesta ei meinaa tulla enää mitään. Normiyöt on alanneet koostumaan lähinnä vessassa ramppaamisesta melki tunnin välein ja asennon jatkuvasta vaihtamisesta. Ei enää toivoakaan, että koko yötä pystyisi putkeen nukkumaan, vaikka kuinka nukuttaisi.

Kauhean itkuherkkäkin musta on tullu. Meinasin pillahtaa itkuun kaupassa, kun joku ukko ärähti pullojenpalautus jonossa. Ärsyttävää olla niin ylitunteellinen ja ylireagoiva. Ukko siis oli kaiketi vain huonolla tuulella eikä ollu oikein hiffannut ko kaupan pullonpalautus käytäntöä ja päätti sitten mulle avautua asiasta. Ton tapahtuman ja itkufiiliksen jälkeen oon vaan hautonu kaikkia ärrinmurrin ajatuksia sitä ukkoa kohtaan. On tämä niin mukavata tämä elo, notta huhhei.

Tän täytyy mennä ny kokeileen nukkumattilandiaan pääsyä, ku huomen pitää mennä het aamusta pikkuveikan valmistujaisjuhlaan ja sitte alata väsäileen lauantaipäivän täytekakkuja..mitenkähän selkä ja hermot kestää ensi seisomista ja sitte kunno väkräämistä..we'll see:D

Myllerrystä puolin ja toisin

Kyllä ihminen voi tulla vähästä onnelliseksi tai no riippuu vähän millä mittakaavalla mitataan. Haettiin äippäpakkaus tänään postista ja voi elämä mitä kaikkea ihanaa se sisälsikään. Tuntuu niin utopistiselta, että muutaman kuukauden päästä meillä on niille vaatteille ja tavaroille käyttäjäkin^^. Hivenen jostain syystä yllättyin siitä, kuinka tyhjä pakkaus loppupeleissä oli. Jotenkin on aina ollut semmoinen kuva, että se on niin täyteen ahdettu tavaraa, että hyvä kun kansi pysyy kiinni. Kaikki olennainen sieltä kyllä löytyi ja innostuin jo kestoilustakin sen pienen opaslehtisen luettuani. Pitää vain etsiä jostain kunnon ohjeet, että voisin itsekin niitä alata tekemään. Kiva tämä uusi maailma.
Kävin myös noutamassa turvakaukalon, jonka ostin viime perjantaina. Voi elämä kun tuntui jännältä kantaa sitä tuolla ulkona palan matkaa autolle. Pienestä revin iloni juu, mutta minkäs teet kun vihdoinkin alan pääsemään kiinni siihen ihanaan vauvahömpötysmaailmaan, mitä en oo tajunnu alkuunkaan aikaisemmin.

On tässä päivässä ollut huonojakin puolia, kun on tullut miehen kanssa takuttua monista asioista ja nää meikäläisen hormoonirähjäämiset ei auta kyl yhtään. Kun oikein alkaa raivostuttamaan toisen pässeily ja ymmärtämättömyys niin itkupotkuraivarithan siitä tulee väkistenkin.
Väsymystä on ollut ilmassa samoin kuin masistelua. Jälkimmäistä on ollu välillä ihan järkisyihin perustuvana laatuna ja välillä koko homma on karannu käsistä ja siitä on tullut totaalista itsesäälissä kieriskelyä. Pelottaa vaan niin pirusti niin moni asia tässä ja nyt. Kyllä mä tiedän, että loppupeleissä selviän vallan mainiosti kaikista vastoinkäymisistä ylitse, mutta jotenkin on vaan jääny tavaksi stressata kaikkia asioita ihan älyttömällä mittakaavalla jo heti alkuunsa.

Noin muuten ei viikon sisällä oo juurikaan mitään tapahtunu noitten edellisten lisäksi paitsi, että maaginen rv 30 poksahti viime viikolla rikki. Yay! Enää niin vähän jäljellä:) Kale myllää niin, et maha heiluu puolelta toiselle ja viettää ilmeisen lokoisaa elämää, vaikka tilat alkaa kohtapuoliin viimeistään käymään ahtaaksi.

Visaiset mietinnät

Heräsin tänä aamuna siihen, et toi meidän pikkujätkä venkoili jotenkin ihan ihmeellisesti tuolla mahassa. Semmosta vilskettä ja vipellystä en kuunaan oo tuntenu kyljellä ollessa o_O. Taitaa olla tilat käymäs Kalella vähiin tai jotain, kun piti itteänsä niin pungertaa.

Tiedossa on parin viikon päästä valmistujaiset ja sitä seuraavalla viikolla yo-juhlat ja hiisi vieköön mä en tajua mimmosil vaatteil saisin tämän kroppani edes jotenkin säädylliseen kuosiin. Mekko linjalle on pakko mennä, mut sitten ongelmaksi muodostuu mun monta kokoa kasvanu rintavarustukseni. Ne meinaan venyttää autuaasti paidan kuin paidan kaula-aukkoa semmosiin mittasuhteisiin, et mistään säädyllisyydestä ei oo tietoakaan vaikka kuinka yrittäis nostaa kangasta ylöspäin. Sikäli ois helppoa jos ois vaikka vähän viileempää noina päivinä tiedossa, niin vois heittää semmosen aika hyvin peittävän neuletakin ylle, mutta mun tuurilla on just jotain +34C. Ei kait auta ku lähtee kirppikselle katteleen vaihtoehtoja.

Juuri kolahti postiluukusta kutsu valintakokeeseen. Ei vaan oikein tiedä, että meniskö vai eikö menisi, kun tuo valintakoe on ensinnäkin just sillon kun mun pitäis olla jossain aivan muualla ja toiseksi se koskee semmosta alaa mikä oli vasta neljäntenä hakutoiveena. On vähän kiikunkaakun fiilis, mut ehkäpä tämä tästä selkiintyy. Sinänsä nyt ei oo kiirettä koulun suhteen kun kuitenkaan en syksyllä edes pystyisi vielä mitään edes aloittamaan, mutta niin olis kyllä jossain vaiheessa mukava kahlata kuitenkin se AMK:kin läpi.

Kasvukontrolliultraankin tuli aika, mutta taas ihan superhuonoon ajankohtaan, joten ajattelin yrittää siirtää sitä. Tosin en kyllä tiedä miten se onnistuu, kun kesälomat alkaa keskusäitiysneuvolassakin pukata päällensä nii ei mitään tietoa onnistuuko uuden ajan saaminen enää. Sinänsä se ei ehkä nyt niin haittaisi vaikka jäisikin välistä koko juttu, vaikka toisaalta olis kyllä mukava tietää miten paljon toi kaiffari on kasvanu. Pelkään vaan kauheasti sitä, että alan stressaamaan vaan entistä enemmän tota kasvuasiaa, jos siellä paljastuukin jotain tai lääkäri mittailee huonosti ja saa jotain ihme lukemia. Vaikka sisimmissään ja kaikkien kokeiden perusteella tietää, ettei siellä mitään ihmeellistä pitäisi olla vikana, niin siitä huolimatta olo on varsin epävarma:/ Miksihän se onkin niin, että koko raskausaika on yhtä pelottelua ja aina epäillään sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Ei odottavan äidin jatkuva stressaaminen voi tehdä kovin hyvää sikiölle saati äidille itselleen. Kun ei saa tulla painoa liikaa, ettei tuu sokerivauvaa, mutta sitä ei saa tulla sitten liian vähääkään kun sitten syyllistetään äitiä syömättömyydestä ja ties mistä taudista. Uskon, että olo ois ollu paljon rauhallisempi alusta asti jos olisin vaan suosiolla jättäny kaikki ylimääräset tutkimukset välistä enkä oisi avannu suutani siellä rakenneultrassa omasta vauvana olleesta sydänviastani. Huvittavintahan on se, että se sydänvika juttu mikä mulla oli on semmonen, että sitä ei pysty millään toteamaan/näkemään ennenkö vauva on syntynyt (tätä mä en tosin tiennyt ennenkö tarkistin asian äidiltäni rakenneultran jälkeen). Että joo olisin vaan pitäny suuni kiinni sillon ja tarkistanu äipältä ton sydän jutun vähä aikasemmin, niin en oisi joutunu ylimääräseen ultraan ja muihin tutkimuksiin vaan saanu rauhassa nauttia raskausajasta ilman turhaa huolta ja jännitystä.

Mielitekoja rv 29

Mies lähti ukkojen peli-iltaan ja mä vaan chillaan. Käväsin kävellen kääntymässä tossa parin kilsan päässä olevalla abc:llä ja voi pojjat siä oli porukkaa. Mä en tajua mikä ihme siinä on, et aina kun kaikki varsinaiset kaupat on kii, nii sitte tulee näitä nyt on ihan pakko saada just sitä juttua-fiiliksiä. Niinku nytkin aloin himoitsemaan kivennäisvettä ihan tajuttomasti ja kun ei ollu autoa ja pyöräily sattuu niin saakelisti ja on tosi epämukavaa niin tämä täti sitten kävelee. Kävellessä mä jotenki aina unohdan, et oon raskaana ja vedän aivan sairasta spurttia kunnes sitte iskee ne ihanat repäisykivut ja alkaa supisteleen. En vaan osaa ottaa rauhallisesti.
Tuo lämpötilakin vaikutti hidastavasti meikän kulkuun. Ihan hirvittää, et mitä sitten teen kun maha tästä kasvaa ja ilmat lämpenee enempi. Millä mä sitten toteutan näitä mielihaluja, kun enää ei kävellenkään ehkä pysty menemään. Voi surkua. No ei vaan ihana kun tulee kesä ja saa olla chillimmissä vaatteissa ja ehkä käydä uimassa järvissä.

Lääkärineukkulassa oli kaikki ok. Paitsi, et lääkäri epäilee mulla sitä oireetonta virtsatientulehdusta. Ej kiva. Sf-mitta kulkee siä alakäyrällä, mut nätisti on silti kasvanut sitä käyrää mukaillen. Painoa on tullu koko raskauden aikana nyt n.5kg ja se on kait ihan ok määrä, kun eivät ainakaa oo valittaneet liiasta/liian vähäisestä noususta. Kohdunsuu oli kuulemma pehmentynyt jonkinverran mikä vissiin on ihan normaalia toimintaa näillä viikoilla. Eipä kait muuta, kun hemoglobiinikin on ok ja sokeria ei ollu ja vauvan sydänkin hakkaili 140krt/min.
Helppo raskaus kaikinpuolin, vaikka muuten sitten onkin joutunu pelkäämään tajuttomasti moneen otteeseen.

Tää laittaa ny leffan pyöriin. Tietty jonku ällöromanttisen mitä ukko ei suostuis ikuna kattomaan ja korkkaa ihanaisen kivennäisveden^^ Ihana torstai kerrassaan.

Tajusin edellisen postauksen jälkeen, et mun kirjotustyyli on ihan älytön. Jotenkin kauhean lapsellinen. Ärsyttää. Miten sitä ei osaa vieläkään ilmaista itseään siten, että ulkopuolisille muodostuis semmone todellinen kuva, eikä semmosta tajuttoman lapsellisen angstihmisen angstailua? Mä en vaan osaa.

Viime päivät pyhitin kaverin polttareiden alustavalle suunnittelulle. Kaikenmoista pikkujäynää on kiva kehittää. Ainoa mikä harmittaa on se, että omat rahavarannot on sen verran niukassa, että kauhean isolla budjetilla ei näitä polttareita pidetä, mutta toivottavasti ne osoittautuu sitäkin loistavimmiksi. Pitää vaan saada vielä kaikki polttarivieraat kasaan, että muidenkin ideat pääsee kehiin, kun vierasjoukossa on kuitenkin lapsuudenystäviä sun muita morsmaikun kauemmin tunteneita tyyppejä ja onhan se ihan mukava tutustua etukäteen porukkaan. Mä oon ainaki aiva innoissani, kun tämmösiä supamahiksia avautuu^^

Muuten on vaan tullu rötvättyä ja oltua kotosal. Jotenkin ihan puhkipoikkifiilis ollu ja ku tuo mahakin alkaa painaan jo tosi ihanasti mun sisuskaluja, nii ei meinaa nii hirveesti jaksaa. Etenkin hengittäminen on jotenkin vaikeutunu aiva älyttömästi tai siis välillä tulee semmosia happi loppuu-fiiliksiä ja sillon mun on aivan pakko aina päästä pihalle. Kaikenlisäksi tuo pikkukaiffari on alannu hikkaileen usein ja se tuntuu sangen epämiellyttävältä aina välistä. Mahanympärys on kasvanu ihan tolkuttomasti ja nyt kyllä hirvittää, et mitä neukkulan puntari tuumaa mun painonnoususta huomenna. Äh pakko lähteä ulkoilemaan kun ei tästä muuten kyl mitään tuu.

On se^^

Viimeisetkin tulokset tuli Tays:ista eilen ja kaikki löydökset oli normaaleita eli meidän pikku kaiffari on ainakin näillä näkymin terve kuin pukki joskin hitusen pienempi ja sirompi kuin keskiverto vauva tällä hetkellä. Ihan super happyhappy-olotila, vaikka niinä pahimpinakin epätoivonhetkinä sitä oli melko varma, ettei mitään ihmeellistä noista kokeista paljastu. Hyväkivajee:)
Kaikenlisäksi ukko voitti meille 200€ lahjakortin Giganttiin. Sinänsä ois kyl ollu kivempi saada rahat suoraan käteisenä, ku niille ois ollu paremmin käyttöä lastentarvikeliikkeessä tai muussa vastaavassa, mut nooh parempi tuokin on kuin ei ollenkaan. Sen verran suuri raha kuitenkin kyseessä^^

Kyl voi ihmine olla pässi

Oon viimeset 6 päivää takunnu pahenevan hiivatulehduksen kanssa. Tällä kerralla olin niin tomppeli, et kuvittelin selviytyväni ilman kunnon lääkettä ja käytin vain Vagi-C:tä, kun ajattelin pääseväni vähemmällä. Kaikkea kanssa! Kivut yltyi niin rajuiksi jo toissapäivänä, että itkua vääntäen oli pakko mennä apteekkiin hakemaan kunnon tavaraa ja kas siellä aloin sitten kitsastelemaan ja sen sijaan, että olisin maksanut 18 euroo ja risat Canestenin yhdistelmähoidosta päätin ottaa 11 euron gyno-daktarin paketin. Miten voin olla noi idari?? Canestenilla tää vaiva ois jo historiaa, kun kertalaakista ois pamauttanu sen 500mg lääkepullin sisuksiin. Viimeset kaks yötä oon vetäny panadolia, että pystyis ees nukkuun, ku kivut on sitä tasoa et tuntu et järki lähtee. Toissapäivänä oli etenkin illalla iha järkkyä paineentunnetta alakerrassa ja ikävästi tuli mieleen ne kivut mitä koin sillon keskenmenon aikaan, kun raskausmateriaalit alko poistuun. Pikkusen alkoi pelottaan Kalen puolesta, ku sekin sitten just sillon päätti olla hissunkissun. Onneks se on kuitenkin ollu kauheen vilkas nii eilen ku tänäänki ni on voinu huokasta helpotuksesta. On tää tämmöstä mukavaa juu aina välillä, mut ei parane silti valittaa kun näin vähällä oon kuitenkin selvinny tähän asti.

Mua ärsyttää suunnattomasti se, että oon tämmönen outolintu. Oon aika pitkälti niitä ihmisiä jotka ei kauheesti kerro ittestään eikä höpöttele kaikkia asioitaan jokaselle vastaantulijalle, mut sitte välillä muhun iskee joku älytön avoimuuspuuska ja kertoilen ihan suoraan aroistakin asioistani semmosillekkin ihmisille joihin en luota sitten pätkän vertaa ja sitten loppupeleis mua raivostuttaa ihan suunnattomasti, kun kuulen, et tyypit on laverellu eteenpäin mun asioitani. Aika ristiriitaista. Hyvänä esimerkkinä se, et kerroin yhelle vanhalle lukiotutulle, et oon raskaana nii sitte kuulin, et se oli kivasti sitte kertonu aika monelle muullekkin ko. asiasta. Miks ihmine on niin tyhmä tai siis miks mä oon niin tyhmä pässi etten ikinä opi? Ja tästä herääkin seuraava kysymys, että miks se on nyt niin tajuttoman paha juttu, et tyyppi kerto eteenpäin tästä asiasta, kun kuitenkin oon jo näin pitkällä raskaudessa!? Kaiketi siksi, et nyt multa vietiin mahollisuus kertoa itte tai sitte kuitenkin on vaan semmonen fiilis, ettei haluisi et kaikki tietää, ku ei tää loppupeleis oo ku mun ja miehen sekä ihan läheisten ihmisten juttu. Ei se koko maailmalle kuulu, vaikka siitä avoimen anonyymisti täällä jauhankin. Sitten seuraavana voidaankin miettiä sitä, et miks kerroin, kun tiesin jo valmiiksi miten siinä tulee käymään. Noh se johtuu siitä, että mä haluaisin niin kovasti pystyä luottamaan kavereihin ja niiden lupauksiin. On tää taas niin tätä :D

Neukkula 27+4

Neukkula oli heti aamusta ja sinne mä sitte silmät ristissä köröttelin autolla. Kivasti oli tietty autonlasit jäässä ja niitä sai sitten kravata kuin talvella konsanaan. Sokerirasituksen tulokset oli tullu ja meikä veti puhtaasti ne läpi. 0h oli 4.4 (5.1), 1h oli 7.1(10.0) ja 2h 5.7 (8.7). Suluissa siis raja-arvot eli ihan hyvin pysy niitten alapuolella. Meikäläinen on tyytyväinen. Verenpaine oli taas jossain pilvissä :D Tällä kerralla oli 173/87 ja het ku pääs kotio ja mittas nii 116/69. Mä en oikeesti tajua miten se voi olla tolleen. Neukkutäti totes vaan, et mitä luultavammin se on jotain alitajuntaista ja kuiteski noi kotimittaukset ratkasee, mut huhhuh :D Sf-mittakin oli 24cm eli ihan pikkanen kasvupyrähdys tullu kolmessa viikossa meinaan sillon viimeks se oli 19cm. Olo on ku sotanorsulla ja välillä tuntuu, ettei henki oike meinaa kulkee kunnolla. Maha-ahdistuksesta huolimatta oon hyvin onnellinen.
Ens viikol lääkärineukkula ja samalla sitte neukkulan tätsy varaa aikaa kasvukontrolliultraan. Vähän jänskättää jo, et miten on pikkumies kasvanu, vaik toisaalta tällä mun syömismäärällä ja mun mahan kasvamisvauhdilla se ei kyl kovin pieni enää voi olla.

Vappuja :)

Oikein ihana vappu tästä sitten tuli. Vettä tulee taivaan täydeltä ja taivas on ikävän harmaana. Onneksi illalla tapaa kasan piristävää ja mukavaa porukkaa, nii ei käy tunnelma ainakaan yhtä ankeaksi kuin sää.

Käytiin eilen ykskaks yllättäin Keskisillä. Eipä sielä taaskaan mitään oikein ollut. Kaikki on yhtä kallista, ellei kalliimpaakin kuin missä tahansa muussa tavaratalossa. Lankoja löytyi hitusen halvemmalla ja niitä sitten kahminkin mukaan jonkun verran. Ostin myös semmosen vauvan makuupussin. Hitusen kyllä emmin sen kanssa, kun se ei ollut mitään kauhean paksua materiaalia, mutta oli kyl niin söde, et eipä tuo haittaa vaikka jäis ihan muutamalle käytölle. Kaiken voi aina myydä.

Vähän on semmonen kooma-olotila. Ei oikein meinaa jaksaa ja sitten kuitenkin jaksaa, kun ei halua olla mitään tekemättäkään. Kale jaksaa ilmotella ittestään onneksi. Kyl huomaa, et potkujen teho kovenee viikko viikolta ja se möyrintä..voi huhhuh tyyppi rymyää ihan ihmeellisesti ja aiheuttaa semmosta tosi hämärää poksahdusfiilistä tonne alakertaan. Maanantaina pitää suunnistaa heti aamusta neukkulaan ylimääräiseen tarkistukseen ja kasvukontrolliultrakin oon taas tässä jossain välissä. Niin joo sitä en muistanutkaan kirjoittaa, että ekat vastaukset punktiosta tuli jo viime maanantaina ja ne oli negatiiviset. Tarkistuksessa oli siis trisomniat eikä niitä Kaletsulta löytyny. Nyt pitää vielä viikko-pari venailla ne loput vastaukset. Ne ehkä hivenen hirvittää lähinnä sen takia, et jos sieltä löytyykin jotain poikkeavaa. Niitten vastausten jälkeen ei tarvi enää stressata tai no tarvii jos poika ei kasva, mut pitää toivoa parasta :)

Joo nää kaiffarit tästä osotteesta lähtee ny visiteeraamaan vapputorilla ihan vaan perinteen ja tylsistymisen välttämisen vuoksi. Adios amigos!

Ynnäilyjä

Kyl mulla kauheesti on asiaa ollu ja oon kirjottanutkin muutamaan otteeseen uutta tekstiä, mut joka kerta ku oon niin toiminu on jotain aivan älyttömän loistavaa tapahtunu ja kone on kossahtanu, että YEY:t vaan sille.

Oon tosiaan chillaillu tämän viikon täälä maalla ja on ollu kyllä mukavan rentouttavaa. Tää on yks niitä harvoja paikkoja missä oikeesti meikäläisen sielu lepää. Nuorempana vihasin tätä lähinnä sen vuoksi, et tää on sen verran kaukana lähimmästä kaupungista, ettei sitä nii vaa ykskaks hypätäkkään bussiin ja körötetä kaupunkiin. Ensinnäkin busseja menee aika harvakseltaan ja toisekseen ne ei todellakaan kulje sinne suuntaan viikonloppuisin. Toisinsanoen tää on aikamoine loukko kunnon bilettäjälle. Eipä tää muutenkaan kauheeta herkkua ollu, ku töitä on riittäny aina. Millon se on ollu haravoimista, millon lumen lykkimistä, perunoitten istuttamista jne. Ei sitä junnuna oikein osannu arvostaa, mut nyt on jo toinen ääni kellossa. Kerrostaloissa nyt vuosia asuneena oon alannu kaipaan omaa pihaa ja sitä kaikkea hääräilyä. Se rauhakin on ihan toista tai no ehkä riippuu hivenen siitä missä se oma piha sijaitsee. Mutta juu niin se junnuilijakin vaan ikääntyy eikä auta mikään.

Kävin pari päivää sitten kollailees paapan vintiltä Kaletsulle vanhoja vauvan vaatteita. Suurin osa oli kyl jo tosi huonos kunnos, lähinnä siis kaikki potkuhousut ja sukat yms, mut kaikki villavaatteet oli melki ku uudet ja niitä sitten lähti kasa matkaan.

Kale on tosi odotettu jäpikkä, kun äitiki on ihan innoissaan höösää vaikkei tää eka lapsenlapsi sille ees oo. Tosi ihana juttu siis. Alunperin vähän ehkä pelkäsin joittenkin tyyppien reaktioita, mut oon kyl tosi positiivisesti yllättyny ihmisten suhtautumisista:) Suurin syy mun epäluuloille oli se, kun jätin kertomisen niin myöhäseksi. Aattelin, et tyypit on ihan loukkaantuneita, mut hyvin ne on onneks ymmärtäny kivasti ja ollu onnellisia.

Mä oon tosi tyytyväinen siihen, mitä oon jo saavuttanu tässä elämässä. Mitään kauheen glamouria se ei ole, mut kuitenkin kaikkea semmosta mistä oon salaa haaveillu koko nuoruuteni. Lisäksi oon saanu niin paljon siunausta elämääni, et koskaan mun ei oo tarvinnu kärsiä puutetta mistään. Aina on ollu rahaa elämiseen ja katto pään päällä, ystäviä ainakin yks tai kaks ympärillä ja muutenkin asiat mallillaan. Oon kyllä aivan älyttömän onnellinen pieni ihminen^^
Oon jotenkin tänä aamuna niin täynnä riemua kaikesta. Kaiken olemassaolosta ja kaikista niistä vaikeuksista jotka oon läpikäyny ja joista oon päässy yli. Niih!

26+3

Kun talven liukkailla en kaatunut tänä talvena kertaakaan, niin tietysti tämmöisenä ihanana sunnuntaiaamuna jalat lähtee alta kylppärissä ja voi jumatsuikka kun kankku on nyt niin arkana vasemmalta puolelta ku olla ja voi.

Tarkoitus oli tänään lähteä kohti Pohjanmaata, mutta ketut siitä sitten mitään tullu ku junat kaikki oli ylibuukattuna enkä jaksa enää tän mahan kans istuskella missää käytävällä tota matkaa enkä kyl raflavaunussakaan. Turhan reissun siis tein juna-asemalle. Vähänkö vatutti. Sen ainoon kerran ku en osta lippua valmiiksi ajoissa ja luotan siihen, et ei ennenkään oo juna ollu ihan täysi, nii sitte se tietty on ja vielä seuraavakin. No huomenna uus yritys ja silleen ja tälleen ja tolleen.

Oltiin miehen kanssa eilen viihteellä ja oli kyllä huisin mukavaa. Joskin sain aika paljon paheksuvia katseita osakseni, kun join alkoholittoman mansikkamargaritan :D. Paikka oli huisin mukava ja siellä oli vähän vanhempaakin sakkia ja sellanen ihanan chilli meininki. Juu mutta tulipa taas todistettua sekin, että kyllä liitos- ja selkäkipuinen isomahainen akka jaksaa melkein yhtälailla riehua kuin normi bailaajakin. Ainoana erona ehkä se, että keskivartalo ei oikein enää taivu joka suuntaan ihan niin notkeasti kuin ennen.

Aloitin eilen aamulla neulomaan Kalelle semmosta söpis neuletakkia. Se etenee kerrankin suht nopealla tahdilla, kun tuo kuvio on niin kiva ja helppo. (http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=91572).

Huono päivä

Aamu meni mukavasti sokerirasituksen puitteissa. Voi äklisköklis mimmosta se litku oli. Just semmosta ylisokerista mehua :/ ewww en kyl iha heti halua tohon testiin uudestaan. Toinen käsivarsiki on mukavasti kipeenä, ku en painanu sitä kunnolla eli tietty siihen kerkes tulla mustelma ja luonnollisesti mun tuurilla just siinä oli parempi suoni ni siitä otettiin sit se toinenki näyte.

Taas muisti Tays:kin ihanalla lausunnollaan meikäläisen jokaisesta negatiivisesta asiasta. Hemmetti ku ärsyttää. Ensi oon ihan terve ja sitte seuraavas hetkes mut diagnosoidaan ties miksikä eikä oteta mitään kuulevaan korvaankaan. Hyvänä esimerkkinä toi verenpaine mikä näyttää ihan järkyttävän tolkuttomalta neuvolakorttia katsottaessa, mutta ihan normaalilta, kun kattoo noita kotimittauksien tuloksia. Mut niin eihän ne millään voi olla luotettavia ku oon ite ottanu ne eikä terkkari/hoitaja. Blah! Että juu kai mut pakotetaan viä veteleen verenpainelääkkeitäkin tässä ennenpitkää. Tuli ny tähän väliin lievä angst-purkaus. Ärsyttää vain ku tyypit sivuuttaa ihan täysin sen mitä sä yrität sanoa.
Mitähä muuta? No Kalen päänmitta on se mikä eniten aiheuttaa huolestuneisuutta lääkäreissä. Viikon on mitta myöhässä, mutta toisaalta alunperin la:n heittoa tuli np-ultrassa 4 tai 5 päivää (en enää totakaan tiedä varmaksi kun toine lääkäri laskee erilailla kuin toinen) et en jaksa kyllä siitä olla huolissani varsinki ku tyyppi viihtyy poikkitilassa, mikä kuulemma (??) myös vaikuttaa jotenkin siihen mittaan.

Hitusen tossa verikokeesta tultua ja miehen tehtyä hakemisoharit aloin miettiin sitäkin kui epäreilua on, et miesten ei tarvi rampata tulevan vauvan takia oikeastaan missään. Niiden ei tarvi käydä vähän väliä kokeissa eikä kuulemassa siitä kui se ja tämä ja tuokin on vielä odottavassa äidissä väärin eikä muutenkaan kantaa vastuuta oikeastaan yhtään mistään vauvaan liittyvästä vielä. Ne saa vaan rauhassa chillata ja tehdä ihan mitä ikinä ne haluaa ja elintavatkin on yks hailee. Miten sairaan tajuttoman älyttömän syvältä! Nih! Sisäinen feministi angstaa, vaikka kyllähän mä oon valmis tekeen ihan mitä tahansa Kalen hyväksi ja voinnin edistämiseksi mutta raivostuttaa vaan, et mies ja yleensäkkin kaikki miehet pääsee niin helpolla.

Joo on vähän huono päivä meneillään tai sitten se johtuu väsymyksestä ja siitä ällöstä litkusta, ku mikää ei toimi ja kun sattuukin vielä. Onneks vaaveroinen pitää seuraa ja potkiskelee, nii piristyy:)Tää lähtee kirpparoimaan ja piristämään mieltään.

Pitkä piikki

Lapsivesipunktio takana ja lepäilyä edessä. Ultrassa edelleenkin päänmitta heitti viikolla ja paino oli Kalella joko laskenut tai sitten lauantaina tehdyssä ultrassa lääkäri mittaili väärin. Who knows? Anyways tämän päiväinenkään lääkäri ei löytäny mitään rakennepoikkeavuuksia ja kaikki virtaukset oli kohillaan. Kale mellasti taas ihan älyttömän paljon ja laitto molemmat kätensä kasvojensa eteen :) Aika monta juttua on jo poissuljettu, kuten monet infektiot ja kromosomihäiriöt, mutta otettiin nyt sitten tuo lapsivesipunktio nii saadaan loputkin sitten tarkistettua. Itse punktio oli kyllä tosi nopeasti ohi eikä sattunutkaan, mutta aika inhalta se jotenki tuntui. Se jouduttiin ottamaan niin, että makasin kyljelläni, kun mulle tuli ihan älyttömän huono olo yhtäkkiä ultrauksen jälkeen. Tuntui ihan siltä, et taju lähtee justiinsa. Siinä sitte vähä aikaa hengiteltyä ja rauhotuttua tuli sen verran parempi olo, et se näyte pystyttiin ottamaan. Itse pistämine ei tuntunu samalta kuin esim. verikoetta otettaessa vaan lähinnä oudolta muljahdukselta kyljessä ja sama muljahdus uusiutu ku se piikkihässäkkä vedettiin poies.
Olo on nyt ihan naatti ja onneks saa hyvällä omallatunnolla olla tekemättä mitään:)

Sellasta ja tällästä

Eilen illalla vierailtiin sitten Tays:issa. Muutamaan otteseen sekä eilen, että toissapäivänä tuli semmosia kunnon valahduksia pikkuhousuihin nii ettei enää ohuet siteet meinannu riittää. Ne muistutti lähinnä semmosia kuukautisvuoto valahduksia ja meikähän sitte alko panikoimaan, et jos se onkin lapsivettä, kun kuulemmasta tommosia valahduksia voi tulla jos on reikä kalvossa tms. No en sitte saanu mielenrauhaa joten soitin Tays:iin ja ne käski tietty tulla näytille sinne ja eihä siinä auttanu ku lähteä. Onneksi oli mukavia hoitajia ja lääkäri joten verenpaineetkin oli ihan kurinalaiset 127/73. Olin ihan varma, et hyppivät taivaissa sielläkin varsinkin ku tommonen tilanne oli viä päällänsä. No onneksi noi valahdukset varmistui sitten vain juoksevaksi valkovuodoksi. En oo varmaan koskaan elämässäni ollu niin helpottunu ja onnellinen :D Lääkäri siinä ultraili jonku aikaa Kalea ja sitä sen venkoilua. Tyyppi potki ihan hulluna sitä ultrauslaitetta ja nyrkitti muutenki minkä kerkes :D Ihana! Kaikkein paras uutinen oli se, et Kalen paino oli noussu noin viiden päivän sisällä 173g eli painoltaan vastaa jo viikkoja^^ Päänmitta on kuulemma edelleen turhan pieni ja jäljessä, mutta sitä mennään nyt sitten tarkemmin tiirailemaan keskiviikkona.
Jotenkin on kyllä semmonen olo, et vauva on ihan terve kaveri:) Thou ei kyl pidä nuolasta viä, mut en jaksa stressatakkaan varsinki ku toi painoki oli nyt jo noin hyvä eikä Kale ollu vielä tekemässä tuloa tähän maailmaan.

Viime päivät on olleet aikamoista viiletystä paikasta toiseen ja yleensä aina niin, että vasta myöhään illalla ollaan kotiuduttu ja siks tämä täti ei oo enää jaksanu edes avata läppäriä vaan oon kömpiny suoraan untenmaille chillailemaan. Ainoo huono puoli on se, et en oo jaksanu olla oikein ihmisiin missään yhteydessä. Osasyynä on pieni angst kavereita kohtaan, kun ei aina jaksa ite järkätä ja sopia tapaamisia ja toisena syynä ehkä se, et semmosia oikeita ystäviä ei oikein oo. On niitä ollu aina, mut naimisiinmenon jälkeen kaikki jotenkin muuttu ja vetäyty kimppaan ja alko dissaamaan. Surullista sinänsä, mutta toisaalta ehkä niin vaan sitten oli tarkotus käydä. Jyvät tuli esiin akanoista ja niitä jyviä jäi oikeastaan vain ja ainoastaan yks jäljelle. Pitäis jaksaa etsiä uusia ystävyyssuhteita, mut se on ihan älyttömän vaikeata. Mä niin haluisin tutustua semmosiin ihmisiin jotka ois avoimia, rehellisiä symppistyyppejä ja samalla kuitenkin sellaisia spontaaneita unelmoijia. Mä rakastan sitä, kun toinen voi nähdä lyhyellä varotusajalla ja saa semmosia spontaaneita ideoita. Vaik just et lähetään käymään Helsingissä tai iha mis vaan ykskaks. Eihän se tietty enää vauvan kans tuu onnistuun ihan sillai, mut kuitenkin ois ihanaa, et ois semmone elämänilone ja vauhdikas oikea ystävä, jonka kans pystyy heittäytyyn syvälliseksikin.